Näyttää: 1 - 4 of 4 tulokset
Etelä-Amerikka Peru

Eeppinen inkavaellus Machu Picchulle

Inkojen jalanjäljissä Vaellus Machu Picchulle oli yksi rankimpia, mutta myös upeimpia, antoisimpia ja mieleenpainuvimpia asioita, joita olen tehnyt. Neljän päivän vaellukseen sisältyi 72 kilometriä kävelyä, vuoristosolan yli kiipeämistä, hyisessä sateessa tarpomista, trooppisessa metsässä hikoilua sekä sanoinkuvaamattoman maaginen ensimmäinen näkymä Machu Picchulle. Tähän inkojen vuorenharjanteelle rakentamaan kaupunkiin on mahdollista nykyään tehdä päiväretki Cuscosta, mutta ehdottomasti oikea …

Etelä-Amerikka Peru

Cusco – kuin vieraalla planeetalla

Aklimatoitumista hopeareunuksella Koiran purema Punta Arenasissa laittoi suunnitelmani uusiksi ja löysin itseni Chilen syrjäseutujen sijaan Perusta. Vaellus Machu Picchulle oli yksi kohteista pitkällä toivelistallani ja hopeareunuksena nyt (hieman pakotettuna) tarjoutui mahdollisuus tehdä se ennen kuin Perun sadekausi olisi täydessä vauhdissa. Vaelluksen alkupaikasta, Cuscosta, nimittäin löytyi sopiva sairaala rabiesrokotuksia varten. Ja ai että, mikä hopeareunus Cusco …

Chile Etelä-Amerikka

Kovan onnen Chile

Hampaan jäljet takamuksessa Ushuaiasta hyppäsin jälleen bussiin, joka suorastaa lensi arkkiviholliseni Magalhaesinsalmen yli ja kiidätti mut ennätyksellistä vauhtia Chilen Punta Arenakseen. Jossa mua puri koira. En todellakaan kuvitellut, että se on asia, joka on mahdollisuuksien kirjossa tällä reissulla. Koko Etelä-Amerikka on ollut täynnä lupsakoita kulkukoiria, mutta mua puri jonkun raivoisa lemmikki. Safe to say, että …

Argentiina Etelä-Amerikka

Ushuaia – maailman lopun kaupunki

Matka maailman ääriin El Calafatesta matkani jatkui bussilla maailman eteläisimpään kaupunkiin, Ushuaiaan. Matkan maailman ääriin ei varmaan kuulukaan olla helppo, ja sitä se ei totisesti ollut. Matka alkoi Calafatesta ennen kolmea yöllä, parin tunnin unien jälkeen. Ensimmäinen bussi vei neljässä tunnissa Río Gallegosiin, jossa oli vaihto Ushuaian bussiin. Tunnin terminaalissa odottelun jälkeen tajusin yhtäkkiä, etten …