Siri V.Värikäs Guatapé
Kolumbian luonnonrikkaus on käsittämätön. Aina kun ajattelee, että nyt on kaikki eri maisemat nähty, löytyy jotain uutta ja erilaista. Vain muutaman tunnin bussimatkan päästä Medellínistä löytyy upea, turkoosi järvimaisema, johon verrattuna Kolin kansallismaisemat kalpenevat. Järvimaiseman keskeltä löytyy Guatapé, pieni värikäs kylä, joka on must-see retkikohde Medellínistä. Sinne päästyäni toivoin, että olisin varannut pari päivää järvellä melomiseen ja vesijetteilyyn pelkän päiväretken sijaan.
Matkalla Guatapéhen nautiskelin täysiä, lattarimusiikki kuulokkeissa soiden bussin kiitäessä maantietä pitkin. Yhtäkkiä havahduin siihen, että olemme olleet hetken paikoillamme ja miesporukka heijaa bussia sen ulkopuolelta. Toinen puolisko matkustajista kurkotti ikkunasta ulos ja nopean kyselyn jälkeen selvisi, että bussin alla on mopo. En vieläkään ymmärrä, miten se sinne päätyi, mutta henkilövahingoilta onneksi vältyttiin. Joko mopo saatiin ujutettua pois tai bussikuskilta loppui kärsivällisyys, koska lopulta ajoimme pois ja saavuimme Guatapéhen vain maltillisesti myöhässä.
Aamun jännityksen jälkeen aloitin päivän Guatapéssa kiipeämällä kylän lähellä sijiatsevalle kummalliselle kalliolle, Piedra del Peñolille. Kallio jököttää yksin keskellä muuten täysin tasaista maisemaa ja on omiaan herättämään uteliaisuuden siitä, miten se on sinne päätynyt. Selityksiä on monia ja kuulemma jotkut jopa uskovat sen olevan asteroidi, joka pyyhki dinosaurukset maan päältä. Olkoon mikä on, nykyisellään se on suuri turistikohde. Kallion kyljen rakoon on rakennettu portaat ja vajaan 700 askelman päässä odottaa mahtavat näkymät turkoosina ja vihreänä hohtavalle tekojärvelle.
Kiivettyäni portaat minulle tyypillisellä raivokkaan urheilusuorituksen tempolla auringon paahtaessa täydeltä terältä, olin valmis rojahtamaan tuktukin takapenkille kyyditettäväksi itse Guatapén kylään. Kuljetusketju oli kuitenkin hyvin erikoinen eikä varsinaisesti rento. Tuohon noin 10 minuutin matkaan tarvitsin kolme tuktukia: ensimmäinen vei minut noin 100 metriä ulos parkkipaikalta, seuraava vei minut mäen alas ja vasta kolmas kuskasi minut perille kylään asti. Prosessin logiikka ei heti auennut ulkopuoliselle, mutta lopputulos oli haluttu. Guatapé on varmasti kaunein näkemäni kylä. Kylän säännöissä on määrätty, että jokaisen rakennuksen alaosassa on oltava zócalo eli tietynlainen muraali, minkä lisäksi rakennukset on maalattu karkkivärein. Takseina toimii silmiäkirvelevän värikkäät tuktukit, joista Thaimaakin voisi ottaa mallia. Kaduilla vaeltamiseen voisi käyttää kokonaisen päivän.
Salento ja Cocora-laakso
Kun sanon, että Salento on lähellä Medellíniä, se saattaa olla hieman liioittelua. Salento sijaitsee noin 6 tunnin bussimatkan päässä, mikäli bussi on ajoissa. Mitä se ei todennäköisesti tällä reitillä ole. Kylä ei ole yhtä värikäs ja pirteä kuin Guatapé, mutta ehdottomasti ansaitsee paikkansa suosittuna turistikohteena. Salento on ulkonäöltään tyypillinen kolumbialainen kylä ja sijaitsee upeissa maisemissa lähellä Cocora-laaksoa. Yleisin syy käydä kylässä on Cocoraan ja kahvifarmeihin tutustuminen. Koska en kahvista välitä, jätin itse kahvifarmit välistä ja keskityin Cocoraan.
Cocoraan matkataan Salentosta jeepeillä, jotka kojelaudasta päätellen ovat vanhaa armeijakalustoa. Istumapaikkojen lisäksi pari onnekasta pääsee matkaamaan jeepin ulkopuolella seisten. Perillä matkaajaa odottaa muutama eri vaellusreitti sekä Kolumbian kummallinen kansallispuu, vahapalmu. Vahapalmut ovat maailman korkeimpia palmuja, jotka voivat kasvaa jopa 60 metriä korkeiksi. Näitä puita saavutaan kaukaa maailmanlaidoilta Cocoraan ihailemaan.
Sisäänkäynnillä minulle annettiin kaksi eri vaihtoehtoa pidemmistä vaelluksista. Joko helpompi ja kaupallisempi kierros, joka päättyy näköalapaikalle vahapalmujen luo tai vaikeampi ja ”villimpi” reitti Morrogacho-vuoren huipulle. Ei varmastikaan ole vaikea arvata, kumpaan reittiin nopean pohdinnan jälkeen päädyin. Kuten tyypillistä, oli saiteinen päivä ja pilvet roikkuivat matalla. Suurimman osan reitistä Morrogacholle kuljin siis pilvien keskellä, joka loi oman kiehtovan tunnelmansa maisemiin. Melkein olisi voinut kuvitella sormusaaveiden laukkaavan esiin sumun keskeltä. Kolmen tunnin ja 1200 metrin hikisen, mutaisen ja jyrkän nousun jälkeen en nähnyt huipulta juuri muuta kuin pilviä. Vaellus on toisinaan arpapeliä eikä aina voi voittaa. Matkalla näin kuitenkin yllätystukaanin sekä paljon kolibreja eli annan vaellukselle vakaat 8/10 pistettä.
