Siri V.Nanuya Balavu – Mantaray Island Resort
Haisukelluksen jännityksen jälkeen olin valmis pieneen lomailuun Fidzin pienemmillä saarilla. Helpoimmin saavutettavissa pääsaarelta ovat Mamanuca- ja Yasawa-saaristot. Mamanucalta silmäilin Mana-saarta, jolla on kuvattu jenkkien Selviytyjiä. Vanhana Selviytyjät-fanina olin innoissani mahdollisuudesta käydä istumassa heimoneuvoston penkeillä. Kuitenkin majoitus vaikutti hieman kuppaiselta eikä muita budjettivaihtoehtoja ollut vapaana koko saaristossa. Päädyin sen sijaan siis varaamaan menolipun Yasawa-saaristoon Yasawa Flyer -katamaraanilla. Yasawa on kauempana ja siksi hieman rauhallisempi ja vähemmän rakennettu kuin Mamanuca. Esimerkiksi yksi tapaamani paikallinen kertoi, että hänen kotikylässään asuu vain 17 ihmistä, kaikki käytännössä sukulaisia.
Muutaman tunnin venematka katamaraanin kannella turkoosia vettä ja tuliperäisiä saaria ihaillen hujahti hetkessä ja kohta olin pikkuveneen kyydissä kuljetettavana Nanuya Balavu -saaren rantaan kohti Mantaray Island resorttia. Korviin kantautui iloinen ukulele-musiikki ja resortin työntekijöiden tervetulolaulu, joka päätettiin yhdessä bula!-huutoon. Käteen ojennettiin trooppinen drinkki ja kostea pyyhe virkistymiseen. Todellinen White Lotus-hetki, joka oli samaan aikaan ilahduttava ja kiusallinen – tunsin itseni valkoiseksi etuoikeutetuksi turistiksi ennennäkemättömällä tavalla.
Fidzi sopii Tyynenmeren saarista parhaiten reppureissaajalle, sillä majoituksen osalta löytyy paljon budjettivaihtoehtoja. Monissa resorteissa on hulppeiden villojen lisäksi makuusaleja ja esimerkiksi Mantaray Islandin makuusalista maksoin n. 25 euroa yöltä. Sisäänkirjautumisen jälkeen portteri kantoi rähjäisen reppuni makuusaliin ja nopean asettumisen jälkeen siirryin haisevissa vaatteissani lounaalle resortin ravintolaan, josta oli upea näköala palmupuiden yli merelle. Kaikki tämä tuntui kiusallisen ristiriitaiselta enkä ihan kokenut sopivani villamajoittujien joukkoon. Toivoin kovasti, että olisin pessyt pyykkiä ennen saarelle sirtymistä. Kalatacoja syödessä huolet kuitenkin pian unohtuivat. Mantaray Islandissa ruoka oli ylipäänsä mielettömän hyvää. Majoitukseen kuului pakollinen n. 60 euron ruokamaksu, jolla sai aamiaisen, lounaan ja illallisen – tyyristä mutta hyvää.
Elämä resortissa noudatteli omaa rytmiään ja siellä joutui todella eristyksiin pieneen resorttikuplaan. Päivää rytmittivät ruoka-ajat sekä resortin työntekijöiden järjestämät pienet ohjelmanumerot, kuten rapukisat, tanssiesitykset ja kaislanpunontatyöpajat. Muu aika kului laiskasti altaalla ja rannalla kirjan kanssa tai laguunissa snorklaten.
Pacific Harbourissa olin tavannut amerikkalaisen Davidin, joka sattumalta matkusti Mantaray Islandille kanssani samaan aikaan. Hän ilmestyi katamaraanille kainalossaan valtava laatikollinen Fiji Gold -olutta, jonka avulla pari päivää resortissa kului hyvässä seitinohuessa altaan reunalla. Monessa paikassa on ne pari ärsyttävää liian äänekästä tyyppiä, ja tällä kertaa ne olimme täydellä varmuudella me. Heti ensimmäisten tuntien aikana aiheutimme työntekijöille harmaita hiuksia melomalla kajakit avomerelle pientä kaukaista saarta tavoitellen. Olimme jo niin lähellä päästä saarelle, ennen kuin yksi työntekijöistä ajoi paikalle veneellä komentamaan meidät takaisin. Hän körötteli koko matkan perässämme vahtimassa, että varmasti noudatamme käskyä. Myöhemmin auringonlaskukellunnassa vedestä syöksyi joninlainen lentokala ja hyökkäsi suoraan Davidia päin. Ei heti uskoisi, että hyppäävä kala voi aiheuttaa valtavan ammottavan haavan jalkaan, mutta nyt sekin on nähty ja harmaita hiuksia luotu lisää.
Lääkäriin ja takaisin
Korvani oli kiukutellut Australian lennoilla ja haisukelluksella ja edelleen Mantaray Islandilla se kipuili jatkuvasti. Kehittelin päässäni jo useita skenaarioita, joissa en enää koskaan elämässäni voi sukeltaa enkä ehkä edes lentää. Ahdistus kasvoi niin isoksi, että päätin matkustaa päiväksi Nadiin lääkäriin. Lääkäri totesi ettei korvassa näytä olevan mitään vikaa ja määräsi ainoastaan kipulääkettä. Todella hyödyllinen reissu siis, jonka matka-aika oli ”vain” lähemmäs 10 tuntia. No, ainakin jonkinasteisen mielenrauhan saavutin ja déjà vu -tunnelmissa hyppäsin taas Yasawa Flyerin kyytiin, takaisin saaristoon.
Nacula-saarella Oarsman’s Bay Lodgen työntekijät toivottivat jälleen tervetulleiksi uskomattoman upeisiin maisemiin laulaen ja käteen ojennettiin kookospähkinä. Jälleen portteri kantoi rähjäisen reppuni makuusaliin (joka oli sekin tällä kertaa hieman rähjäinen ja haiseva). Jälleen siirryin lounaalle ravintolan upeisiin maisemiin ja sen jälkeen loikoilemaan kirjan kanssa ja elämä asettui resortin rytmiin. Oarsman’s Bay oli hyvin rauhallinen ja paikalla oli lisäkseni vain muutama vanhempi pariskunta. Makuusalin sain kokonaan itselleni ja muutenkin sain tällä kertaa nautiskella lähinnä omasta seurastani, mikä sopi adhd-Davidin kanssa vietettyjen päivien jälkeen mainiosti. Pesiydyin resortin sohvalle kirjani kanssa ja pääsin melkein samoille rentoutumisen asteille kuin siinä tietyssä San Gilin riippumatossa.
Elämä Oarsman’s Bayssa ei ollut erityisen tapahtumarikasta ja suurinta jännitystä toi patikka kukkulalle auringolaskun aikaan. (Onneksi?) vasta ylhäällä huomasin, että pusikot kuhisivat pieniä hämähäkkejä ja tuli kiire päästä takaisin alas. Keppi edelläni viuhuen hätistelin hämähäkkejä, jotka uskomattoman nopeasti olivat virittäneet verkkonsa polun yli, ja yritin olla ajattelematta kaikkia niitä seittejä, joiden läpi olin kulkenut matkalla ylös.
Resortti vs. kotimajoitus
Elämä resorteissa oli mukavaa ja rentouttavaa, mutten välttämättä voi suositella ketään matkustamaan Fidzille asti vain eristäytyäkseen resorttiin. Kuten mainitsin edellisessä postauksessa, Fidzi on ensimmäinen maa, jossa en kokenut saavani lähes mitään merityksellisiä kohtaamisia paikallisen kulttuurin kanssa (ainoa kokemus oli kavan juominen – paikallinen juoma, joka näyttää ja maistuu lätäköltä). Suurin syy tähän oli varmasti se, että päätin viettää aikani resorteissa. Seuraavalla kerralla majoittuisin johonkin Fidzin monista kotimajoituksista. Kotimajoituksissa pääsee asumaan paikallisten kanssa kylissä, joissa ihmiset oikeasti asuvat, osallistumaan päivittäiseen elämään ja syömään paikallisten ruokaa. Immersiivisen kokemuksen lisäksi kotimajoitus on myös eettiseltä kannalta monesta syystä parempi vaihtoehto: rahat päätyvät paikallisille, se on ekologisesti kestävämpää kuin hulppeat resortit ja sekä paikalliset että turistit pääsevät laajentamaan ymmärrystään maailmasta ja sen ihmisistä.
