Siri V.Kotoisa Torino
Italian kapeissa kaduissa ja parvekkeiden täyttämissä taloissa on sitä jotain. Jostain syystä niistä tulee todella kotoisa ja lämmin olo. Itsensä voi nähdä aamukahvi kädessä nojailemassa parvekkeen kaiteeseen ja huutelemassa huomenia naapureille kadulla.
Torinon keskustan katujen päissä avautuu aivan mieletön näkymä joen toisella puolella oleville utuisille kukkuloille. Toisessa päässä näkyisi paremmalla säällä Alpit(!). Joka kulman takaa saattaa yhtäkkiä avautua uusi kaariholvikäytävä, pieni piazza tai tien ylittävä hurmaava silta. Rakastuin vähän Torinoon jo ensinäkemältä.
Kaupunkiväsymys
Olen painanut menemään Euroopan läpi melkoista vauhtia – 11 päivään on mahtunut 6 kaupunkia. Olen kävellyt keskimäärin 20 000 askelta joka päivä lähdön jälkeen ja kolunnut kaupungin toisensa perään. Wienistä lähdön jälkeen alla oli vielä jäätävän kylmä yö junassa ohuen viltin alla hytistessä, reitin selvittäminen Milanon aamuruuhkissa sekä kaatosade, kun vihdoin pääsin Torinoon asti. Aloin olla siinä vaiheessa niin henkisesti kuin fyysisestikin väsynyt, eikä enää ollut paljon annettavana Torinolle. Iso osa kahdesta päivästä kaupungissa meni reissun ainoan yksityishuoneen rauhasta nautiskeluun ja voimien keräämiseen.
Alan olla todella valmis rennompaan elämään Rion rannoilla. Enää viikko jäljellä!
Liikennehämmennystä
Uusissa paikoissa on mun mielestä hauska bongailla pieniä arkisia juttuja, jotka on erilailla kuin muualla. Esimerkiksi eroja liikenteessä, asunnoissa ja ruokakaupoissa. Torinossa huomio kiinnittyi eriyisesti liikenteeseen.
Ensinnäkin, Torinossa on todella paljon risteyksiä, joissa autoille on liikennevalot, mutta jalankulkijoille ei. En täysin saanut selville, pitääkö silloin kävelijänä seurata autojen liikennevaloja vai vaan kuikuilla, milloin ei tule autoja ja ylittää katu sormet ristissä pikamarssia. Siellä ei nimittäin autot turhia väistele ja vauhdit pienilläkin kaduilla on isot. Paikalliset tuntuu ylittävän kadut hvyin rohkeasti valoista välittämättä. Toisekseen, normaalin kahden valon lisänä kävelijöille on myös oranssi valo. Tulkitsin sen tarkoittavan, että saat ylittää tien, mutta kannattaa rukoilla samalla.
Liikennevaloissa oli hauskoja eroja myös Berliinissä ja Wienissä. Berliinin liikennevalojen ukkelit on monelle varmasti tuttu, ikoninen asia. Wienissä puolestaan valoissa on hyvin herttaista tunnelmaa – vihreässä valossa on rakastunut pariskunta, punaisessa valossa kaverukset kädet toistensa olalla.
Hautausmaaturismia
Jos kartalla näkyy hautausmaa, voi olla varma, että minut löytää sieltä. Ei väliä onko hautausmaa iso vai pieni, Janakkalassa vai Pariisissa. Kaikissa niissä on jotain kiehtovaa ja tunnelma on ihanan seesteinen – mielestäni täydellisiä päiväkävelyn kohteita. Ilmeisesti tämä on joku meidän perheen erikoisuus, koska kuulin tällä viikolla, että sekä äiti että pikkuveli tekee samaa. Ollaanko me aivan normaaleja?
Hautausmaiden perusteella voi kertoa paljon kaupungeista. Wienin hautausmaa oli yhtä mahtipontinen kuin itse kaupunkikin. Se oli ihan valtava ja näännytti kävijän (ainakin minut) heti alkuunsa. Kuuluisien haudattujen joukossa oli paljon säveltäjiä, kuten Beethoven ja Schubert. Torinon hautausmaa puolestaan on pullollaan hyvin moderneja mausoleumeja (jotka näyttivät mun mielestä jollain hämmentävällä tavalla samanlaisilta kuin suomalaiset kirkot, vai mitä sanot alla olevan kuvan perusteella?). Kaikki aiemmin näkemäni mausoleumit ovat olleet todella vanhoja ja olen ajatellut, että ne ovat vain jäänne historista. Mutta ei, Torinossa näin jopa täysin uuden, vielä rakenteilla olevan mausoleumin. Ylipäänsä kaikilla suvuilla näytti olevan yksi yhteinen hauta, eikä lainkaan erillisiä hautoja, kuten Suomessa usein näkee. Ehkä kertoo jotain Italialaisten perhekeskeisyydestä?
P.S. Vihdoin Espanjassa!
Tätä julkaistessa olen jo päässyt reissun ensimmäiseen varsinaiseen kohteeseen, eli vanhempien hellittäväksi Benalmádenaan. Isoveli lentää myös tänne tänään. Saattaa olla, että julkaisutahti vähän rauhoittuu kun vietän vielä tämän vuoden viimeisiä perhekeskeisiä hetkiä.
