3 vuotta – miten pitkään oon miettinyt maailmanympärimatkalle lähtöä
12 kuukautta – miten pitkään oon valmistellut maailmanympärimatkalle lähtöä
84 vuotta – miten pitkään tuntuu, että oon odottanut maailmanympärimatkalle lähtöä
Nyt mä lähden! Vuoden suunnittelu ja levoton odottaminen on vihdoin tullut päätökseen ja tänään alkoi mun matka maailman ympäri. Parhaillaan istun laivassa matkalla Tukholmaan, josta matka jatkuu saman tien junalla Euroopan halki. Onnen ja vapauden tunne on ylitsevuotava enkä voi uskoa, että oon matkalla.
Seuraavaksi 7 kuukaudeksi irtaudun päivätöistäni bisneskonsulttina ja vaihdan ainaisen slaidien viilaamisen ja lisäarvon tuottamisen Bilbomaiseen seikkailuun ryntäämiseen ja hobittimaiseen chillisti ottamiseen. Tuun reissaamaan Euroopassa, Etelä-Amerikassa, Oseaniassa ja Aasiassa ja päivittelen tänne kokemuksia matkan varrelta. Lisäilen myös joitain valmisteluun liittyviä kirjoituksia muille samanlaista reissua suunnitteleville.
Mun reissua tulee määrittämään erityisesti kolme asiaa:
- (Luonto)seikkailujen tavoittelu
- Rakastan uutta ja odottamatonta sekä luonnossa (erityisesti vesillä ja vedessä) liikkumista. Tuun vaeltamaan Patagonian aroilla, vierailemaan alkuasukkaiden asuttamilla saarilla, sukeltamaan Tyynenmeren saarten paratiisimaisemissa ja melomaan missä tahansa mun annetaan.
- Vastuullisuuteen pyrkiminen
- Suurin osa meistä ei varmasti oo välttynyt ilmastoahdistukselta enkä mä oo poikkeus. En usko, että ihmiset tulee lopettamaan matkustamista ja haluan uskoa ettei tarvitsekaan. Tärkeimpänä meidän pitäisi saada painetta päättäjille ja yrityksille kehittää kestävämpiä tapoja matkustaa, mutta henkilökohtaista vastuuta ei voi ohittaa. Tällä reissulla yritän mahdollisimman paljon pohdiskella vastuullista matkailua ja opetella tekemään parempia valintoja.
- Pihistely ja panostaminen sopivassa suhteessa
- Tuun yöpymään pääasiallisesti hostelleissa ja pihistelemään majoitus- ja matkustuskustannuksissa niin paljon kuin mahdollista. En todennäköisesti silti valitse kaikkein halvinta vaihtoehtoa vaan jotain asteen siistimpää. Sen sijaan tekemisiin ja kokemuksiin haluan panostaa ja tehdä kaiken, mitä mieleen juolahtaa. Aion esimerkiksi sukeltaa niin paljon kuin ehdin vaikka se ei mitään halpaa ole.
Milloin oot viimeksi ollut 7 kuukautta täysin vapaan ilman mitään opintoja tai töitä? Mulle vastaus taitaa olla joskus 3 vuotiaana, mikä kuulostaa hurjalta. Vaikka pidempiä reissuja on tullut tehtyä, tää reissu on siis mulle jonkinlainen hyppy tuntemattomaan enkä osaa yhtään odottaa minkälaisia tuntemuksia herää. Alkaako joutilaisuus kyllästyttää ja Powerpoint kutsumaan? (No ehkei se sentään.) Haluaako lopettaa työnteon ikiajoiksi? Alkaako arjen puute ahdistaa vai ennemmin paluu arkeen? Näihin kysymyksiin saan piakkoin vastauksen ja odotan innolla mitä itsestäni opin reissun aikana.
Tervetuloa mukaan seuraamaan seikkailua! Minä en lähde Tampereelle, minä lähden matkalle maailman ympäri.
On the road again
Goin places that I ve never been
Seein things that I May never see again
And I cant wait to get on the road again