Siri V.Matkustaminen, tuo reissaamisen suola
Klo 05:00 yöbussini karautti Medellínin, Kolumbian toiseksi suurimman kaupungin, bussiterminaalin edustalle. Tasan tunnin aikatauluaan edellä. Hieman ihmetellen ja unisena tukkaani haroen raahasin rinkkani terminaalin sisälle pohdiskellen yöbussien järkevyyttä. Vailla paikkaa mihin mennä parkkeerasin itseni Dunkin Donutin pöytään syömään aamiaismunkkia, jonka sisällä oli minulle tuntematonta täytettä, arequipea. Kassamyyjä ei suostunut selittämään enempää kuin, että ”se on arequipea”. Arequipe osoittautui dulce de lecheksi, eli eräänlaiseksi karamellikastikkeeksi.
Taisteltuani epätoivoisena olemattoman nettiyhteyden kanssa, löysin itselleni yöksi majapaikan ja hyppäsin metroon. Vaikka suhtauduin hieman nihkeästi taas suureen kaupunkiin siirtymiseen, metromatka sai minut varovaisen innostuneeksi Medellínistä. Medellíniläiset ovat erityisen ylpeitä hyvin toimivasta, puhtaasta ja turvallisesta metrostaan, eivätkä syyttä. Kaupunki levittäytyy Aburrá-laaksosta sitä ympäröiville kukkuloille ja yksi lempiasioistani siellä oli näkymät kukkuloille metron kiitäessä korotetuilla raiteilla kaupungin halki.
Medellínin hurja muutos
Monille Medellín voi olla tuttu sen väkivaltaisen huumekartellihistorian takia, mutta nykyään se on suosittu kohde diginomadien keskuudessa ja turvallinen paikka matkustaa. Medellín edustaa erinomaisesti sitä muutosta, joka Kolumbiassa on edellisten parin vuosikymmenen aikana tapahtunut. 1970-90 -luvuilla Medellín tunnettiin yleisesti maailman vaarallisimpana kaupunkina ja väkivalta rehotti Escobarin johtaman huumekartellin, äärioikeistolaisten puolisotilaallisten joukkojen ja äärivasemmistolaisten guerilla-joukkojen toimesta. Vähitellen Escobarin kuoleman jälkeen tilanne alkoi parantua ja jo vuonna 2013 Medellín nimettiin maailman innovatiivisimmaksi kaupungiksi.
Vielä spesifimmin muutosta edustaa yksi Medellínin alueista eli comunoista, Comuna 13, joka oli aikoinaan maailman vaarallisimman kaupungin vaarallisin alue. Alueen strateginen sijainti yhdistettynä köyhiin ja epätoivoisiin asukkaisiin teki alueesta täydellisen huumekartellin tarkoituksiin. Zippytoursin Comuna 13 -kierroksen paikallinen opas kertoi, ettei huumekartellin aikana edes omassa kodissaan voinut olla turvassa, koska eri ryhmittymien harhaluoteja lenteli sinne tänne. Nykyään Comuna 13 on turvallinen ja ottaa kaiken irti turismista. Alueen läpi kulkeva pitkä tie on muutettu todelliseksi turistien huvipuistoksi kauppoineen, baareineen ja valokuvauspisteineen. Katukulttuuri on ollut alueen muutokselle tärkeää ja erilaisia räppäreitä, breikkaajia ja graffiteja riittää.
Huumebisnes Kolumbiassa on muuttanut muotoaan 80-luvun kulta-ajasta. Rahakkaimmat, mutta väkivaltaisimmat vaiheet ovat siirtyneet lähes kokonaan Meksikoon ja Kolumbiassa enää lähinnä kasvatetaan cocaa (jota alkuperäisväestöt voivat laillisesti kasvattaa omilla alueillaan) ja keitetään coca-tahnaa, jota viedään Meksikoon jalostettavaksi. Huumekaupat pidetään matalalla profiililla ja ”sivutyönä” niin, että tulot voidaan selittää päivätyöllä.
Kolumbiassa parasta ovat hedelmät
Jos muistat Kolumbiasta vain yhden asian, muista tämä: siellä kasvaa yli 400 erilaista hedelmää. Suomessa meillä taitaa olla muutama hassu kotoperäinen hedelmä. Sain monelta matkalla kohtaamaltani ihmiseltä suosituksen mennä Medellínissä exotic fruit tourille. Ajattelin, että se on kyllä omituisin asia, mistä maksaa rahaa, mutta monien suosituksien takia varasin kuitenkin opastetun kierroksen Minorista-hedelmätorille. Parhaat ikinä käyttämäni 25 euroa!
Oppaamme oli nuori kolumbialainen, joka oli uskomattoman innostunut hedelmistä ja se oli tarttuvaa. Maistoimme noin 10 erilaista hedelmää, joista suurin osa oli minulle entuudestaan täysin vieraita. Oletko kuullut esimerkiksi puutomaatista (tomate de arbol), Oko-annoonasta (guanabana) tai kultatähtiomenasta (kaimito)? Kaikki hedelmistä olivat omalla tavallaan hyviä ja muutama oli täydellisen herkullisia, kuten punapassio (maracuyá). Maracuyá-mehua olen juonut kolumbiassa litrakaupalla, jokaisen mahdollisuuden tullen. Opas kertoili meille hedelmistä ja miten kolumbialaiset käyttävät niitä. Osaa hedelmistä ei esimerkiksi koskaan syödä sellaisenaan vaan ainoastaan jauheena ja toisilla taas uskotaan olevan lemmenlääkkeen ominaisuuksia.
Vanhoja ystäviä
Vincent ja Jean, joiden kanssa vietin sielua hoitavan lomaviikon Cartagenassa, asuvat vakituisesti Medellínissä. Pääsin siis viettämään pari hyvin kotoisaa päivää heidän luonaan asuen. Olen ehkä aiemminkin maininnut, että yksin matkustamisen raskain puoli on jatkuva ihmisten hyvästely. Juuri kun ihmisiin alkaa hieman tutustua ja keskusteluissa päästään pintaa syvemmälle, on jonkun aika jatkaa matkaa ja niin alkaa taas uusiin ihmisiin tutustuminen samat ikuiset asiat läpikäymällä: mistä tulet, mihin menet, kauanko matkustat… San Gilin -porukan hyvästelyn jälkeen minulla oli tasan 0% kiinnostusta tutustua kehenkään uuteen. Vanhojen ystävien tapaaminen osui siis aivan täydelliseen kohtaan.
Vincentin ja Jeanin vieraanvaraisuus oli vertaansa vailla enkä ole aikoihin nauranut niin paljon kuin noina muutamana päivänä. Ja bonuksena heillä on kaksi valkoista kisua, joita pääsin rapsuttelemaan ja hoitamaan ikävää meidän Mimosa-kissaa kohtaan. En malta odottaa, että tämä konkkaronkka muuttaa Eurooppaan.
