Saavuin Berliiniin bussilla ja nyt, kun mulla on vertailukohtana muut Pohjois-Saksan (hyvinvoivat) kaupungit, tajusin ensimmäistä kertaa kunnolla Berliinin rähjäisyyden. Kaupunkiin tullessa katsoin ikkunasta ulos ja mietin, oonko jonkun aika-avaruusvääristymän kautta päätynytkin Jugoslaviaan. Tilannetta ei parantanut se, että heti bussista ulos astuessa venäjää puhuva, adduihin pukeutunut mies koitti kaupitella taskustaan Airpodeja.
Berliinissä kaikki tuntuu siltä, että se on kertaalleen hylätty ja sittemmin otettu uudelleen käyttöön. Siitä tulee samalla tavalla mielikuvitusta kutkuttava apokalyptinen tunnelma kuin paikosta, jotka on hylätty ja luonto ottanut valtaansa. Jos sääntöjä on, niitä ei tarvitse niin tarkkaan noudattaa. Ymmärrän täysin, miksi Berliini kutsuu taiteilijasieluja.
Oon käynyt Berliinissä monesti, mutta aikalailla pelkästään teknoklubien merkeissä. Tällä kertaa klubittaminen jäi välistä ja pääsin tutustumaan siihen, mitä kunnialliset, jumalaa pelkäävät ihmiset tekee Berliinissä käydessään. Havaitsin, että on myös Berliini ilman teknoklubeja, mutta bilekulttuuria ei koskaan pääse kokonaan pakoon.
Parasta katuruokaa
Berliinissä käydessä listan kärjessä on aina kunnon döner kebab ja tälläkin kerralla Jugoslaviasta hostelliin löydettyäni suuntasin saman tien kebbelle. Parin korttelin päässä mun hostellista oli parhaaksi dönerpaikaksi kehuttu Mustafa’s Gemüse Kebap. Siis voi luoja, miten hyvää! En tiedä, voinko syödä döneriä enää muualla.
Seuraavana päivänä kun yritin hakea lisää, jonoa oli n. 50 metriä, joten jätin dönerit muille. Sen sijaan ajattelin, että on hyvä idea kävellä yli 4 kilometriä nälkäkuoleman partaalla burgerille. Burgermeister on pieni rautatiesillan alla nököttävä kiska ja yksi Berliinin parhaista burgeripaikoista.
Ennen yöjunalle suuntaamista kävin vielä Markthall Neun:in ”street food Thursdayssa”. Tänne pitää joskus suunnata nälkäisenä, koska tarjonta näytti mahtavalta. Burgeriähkyssä söin vain hasselpähkinä ja pistaasi cannoleita. Murusellekaan ei jäänyt tilaa.
Tempelhofer feld ja pakolaisleirisekoilua
Tempelhofer feldille pyrkiessäni kävelin suoraan sisään pakolaisleiriin. Tiedustelin vartijakopissa, pitääkö tässä ostaa lippu vai voiko vaan mennä. Siis en kestä! Yritin ostaa lippua pakolaisleiriin. Tän pahempi turisti en oo varmasti koskaan elämässäni ollut. Onneksi vartijat oli oikein mukavia ja ohjasi lempeästi oikeaan suuntaan.
Pääsin lopulta ihan sinne lentokentällekin, joka toimii nykyään berliiniläisten virkistysalueena. Vanha asemarakennus oli hieno, mahtipontinen neuvostotyyliin eikä yhtään sellainen mihin on lentokentissä tottunut. Muuten alue ei ollut erityisen ihmeellinen, vaikka kiitoradoilla kävely oli hauska kuriositeetti.
Vierailijakeskuksessa opin, että Columbiadammin sisäänkäynnin paikkeilla, mistä mäkin menin sisään, toimi saksalaisten ensimmäinen keskitysleiri. Onko jotenkin karua, että pakolaisleiri on isketty samalle paikalle?
Erikoiset ihmiskohtaamiset
Berliinissä kohtaa aina vaikka minkälaisia ihmisiä. Aamulla liikkeelle lähtiessä ihmettelin tarjoilijan näköistä, liiviin ja krakaan sonnustautunutta miestä, joka kaivoi laukusta loputtomasti rääsyjä ja ripusti niitä polkupyörän päälle. Muutaman tunnin päästä kun kävelin uudelleen ohi, hän teki sirkustemppuja liikennevaloihin pysähtyneille autoille. Ilmeisestikin ihan vain viihdyttämisen ilosta.
Hostellilla puolestaan mun kanssa lyöttäytyi pitkäksi toviksi puhumaan eräs suomalainen herrasmies. Kävi ilmi, että hän on entinen ydinfyysikko, mutta nykyisin ”ykseyden” asialla. Ihan täyttä selvyyttä en saanut, mitä se meinaa, mutta pääasia oli kai se, että me ollaan kaikki osa yhtä kokonaisuutta. Erinomaisia elämän viisauksia sain vaikka kuinka. Ja herran omin kätösin Luostolta louhiman ametistin, jonka hän lahjoitti turvaamaan mun matkaa.
Reissuväsymystä
Täytyy sanoa, että viimeiset hetket Berliinissä alkoi jo vähän ahdistaa se huonovointisuuden määrä. Ihan keskellä päivääkin Kreutzbergissä ihmiset hoippui ja oksenteli ympäriinsä. Asunnottomien määrä oli ihan uskomaton. En ollut tällä kertaa täysin harmissani kun juna lähti liikkeelle ja pääsin eteenpäin.
Pientä reissuväsymystä on havaittavissa. Oon tähän mennessä jokaikinen päivä vaihtanut kaupunkia. Wienissä mulla on 3 yötä varattuna, eli saan ehkä vähän levättyäkin. Ja pian hotel Vilkki odottaa Espanjassa <3