Siri V.Kuumeista reissaamista
Heräsin viimeiseen päivään Moalboalissa itselleni poikkeuksellisen kovassa kuumeessa. Universumin extrarankaisuna tiedossa oli tietysti pitkä ja hyvin monivaiheinen matka seuraavaan kohteeseen, Suiquijorille. Matkaan sisältyi bussimatka, kaksi eri lauttaa sekä neljä tricicle-matkaa. Haastavissa tilanteissa on se hyvä puoli, että ne parhaiten näyttävät meille kehittymisemme ihmisinä. Jos tilanne olisi tullut eteen puoli vuotta aiemmin, olisin luultavasti ollut täydellisen toivoton ja ahdistunut matkan tekoon liittyvästä epävarmuudesta kun aivoistani ehkä 5% oli käyttökunnossa. Tässä vaiheessa reissua olin kuitenkin jo niin tottunut matkustamiseen ja luottoni pärjäämiseeni oli niin hyvä, että respan käsinkirjoittama reittiohje kourassa lähdin epäröimättä suorittamaan siirtymää.
Sen verran kuume ja matka rasitti, että en ensimmäiseen pariin vuorokauteen poistunut Siquijorilla hostellin alueelta ollenkaan. Lähinnä nukuin majassani (joka oli uskomattoman söpö, mutta myös uskomaton sauna) ja istuin hostellin ravintolassa lukemassa, näykkimässä ruokaa ja juomassa kallista lemonadea. Majoituin Wonderland-nimisessä, hieman hippimäisessä majapaikassa. Hippikommuuniksi se oli todella sulkeutunut ja klikkiytynyt. En tuntenut oloani lainkaan tervetulleeksi ja koin todella vaikeaksi muihin matkaajiin tutustumisen. Samaa kuulin muiltakin, jotka olivat päätyneet vaihtamaan parin yön jälkeen muualle. Sinänsä harmi, koska itse majoitus oli ehkä kaunein ja viihtyisin, missä olen ollut. Jokaisella oli oma söpö mökkinsä, joiden ympärillä juoksenteli pörröisiä tipuja ja loikoili muutamia kissoja ja ulkoilmasuihkuissa sai suihkutellessaan kuunnella ihanaa linnun laulua.
Noitasaaren tutkimusmatka
Siquijorilla onnistuin vihdoin siinä, missä Siargaolla epäonnistuimme mahtavasti, eli sain vuokrattua mopon. Olen ajanut aiemmin tasan kerran mopoa, Vietnamissa kahdeksan vuotta aiemmin. Olo ei ollut siis taitoihini kovinkaan luottavainen, mutta vauhdin ja itsenäisyyden houkutus oli vahvempi kuin epäilykset. Ensimmäiset liikkeellelähdöt olivat haparoivampia kuin kehtaisin myöntää, mutta lopulta viiletin ympäri saarta onnesta hihkuen.
Mopon mahdollistamana kävin muun muassa Lugnason vesiputouksella hyppimässä alas jyrkänteeltä (missä onnistuin ponnistaessa liukastumaan ja läjähtämään veteen naama edellä ja selkä vääntyneenä ja täten aiheuttamaan itselleni monen päivän niskakivut), Old Enchanted Balete -puulla ihmettelemässä jaloista kuollutta ihoa mutustelevia kaloja (joita itse en voinut ruokkia surffivarvasvamman takia) ja Bucafessa juomassa todella syntisen Milo Overloadin ihaillen hienoja maisemia koko saaren yli. Satuin myös Lazin kylässä paikalle koulun valmistujaisjuhliin. Oli kiehtovaa seurata vanhempien saattelevan ansioituneimmat oppilaat lavalle palkittaviksi ja saada hieman kurkistusta aitoon paikalliseen kulttuuriin. Suomalaisen näkökulmasta seremonia oli varsin mahtipontinen eeppisine musiikkeineen.
Siquijorilla on maine varsinkin paikallisten keskuudessa noitasaarena ja sitä on historiallisesti pelätty ja jopa pidetty kirottuna. Nykyisin se on varakkaampien paikallisten nuorten keskuudessa nouseva lomakohde, mutta aiemmin sitä on visusti karteltu. Edelleen saarelta löytyy perinteisiä hoitajia ja tursimiala tottakai ottaa kaiken maineesta irti erilaisten Healing and Wellness -kierrosten muodossa. Moni tapaamani ihminen oli käynyt jossain hoidossa parantamassa sieluaan tai energioitaan.
Voin hyvin ymmärtää, miten saari on maineensa saanut. Uljaalla ratsullani karautin saaren keskiosaan Mount Bandilaan National Parkiin. Aivan yhtäkkiä tyypillinen Filippiinien sademetsä vaihtui syvemmän vihreäksi, pimeämmäksi ja viileämmäksi ikivanhalta tuntuvaksi metsäksi. Näin tien laidassa vanhan hylätyn näköisen laatoitetun polun enkä voinut vastustaa kiusausta lähteä tutkimaan, mitä sen päästä löydän.
Jonkin aikaa hämähäkin seittejä väisteltyäni aloin kuulla jostain edestä päin lasten naurua ja karmivaa rallattelua. Kauhuleffoista mitään oppimattomana jatkoin edelleen matkaa. Lopulta edessäni siinsi aukea, jolla kohosi pahaenteisesti kolme valtavaa ristiä. Perille saapuessa olin ehkä jopa hieman pettynyt kun kyseessä olikin vain suosittu näköalapaikka, jolle olisi päässyt suoraan ajamalla tietä hieman eteenpäin. Odotin vähintäänkin löytäväni kutistettuja päitä ja outoja täytettyjä eläimiä tai jotain muuta hyvää voodoo-meininkiä. Takaisin mopolle kävellessäni kohtasin kuitenkin metsässä jättimäisen rupikonnan ja vihreä-mustan myrkkykäärmeen. Ehkä noidat olivat sittenkin jossain lähellä?
Yksinäisyyden karkoitusta JJ’s:ssä
Toisinaan yksin oloa kaipaa ja silloin on mahtavaa vaellella ympäriinsä itsekseen tai loikoilla jossain omat musiikit korvissa. Kuitenkaan matkalla aina oma sosiaalisuuden tarve ja ympäristön sosiaalisuus eivät osu yhteen. Siquijorilla vietin yhden illan Coronissa tapaamani hollantilaisen ja tämän tuttujen kanssa ja yhden illan Apo-saaren retkellä tapaamani parin rakanskalaisen ja näiden ranskalaisten tuttujen kanssa. Muuten en koko viikkoon juuri tavannut oman tyylisiäni ihmisiä. Ehkä osittain siitä syystä päädyin Siquijorilla juhlimaan enemmän kuin koko kuuden kuukauden aikana ennen sitä.
Tavallaan JJ’s rantaklubilla tanssiessa tai Coco Ricossa baarimikon kaataessa shotteja suoraan pullosta suuhun oli aivan hauskaa, mutta myös todella tyhjän tuntuista. Siinä missä parikymppisenä Kaakkois-Aasian partyscene oli parasta, mitä saattoi kuvtella, on nyt kolmekymppisenä ehdottomasti kiinnostavampaa nähdä luontoa ja erilaisia kulttuureita. Loppujen lopuksi juhliminen Filippiineillä on aika samaa kuin juhliminen Kolumbiassa, Ranskassa tai missä tahansa. Lopulta olin aika tyytyväinen kun tuli aika poistua saarelta ja aloittaa matka kohti vanhaa kotiani, Hong Kongia.
