Siri V.
Barra da Lagoan kalastajakylä
Paratyyn olisi voinut helposti jäädä koko viikoksi, mutta niin vain Patagonia kutsuu ja matkan on jatkuttava yhä etelämmäksi. Paratysta hyppäsimme jälleen bussin kyytiin, tällä kertaa kohti Florianopólisia. Pääsimme nyt kunnolla makustelemaan, miltä tuntuu matkustaa ympäri Etelä-Amerikkaa yöbusseilla. Matka kesti kokonaisuudessaan 25 tuntia, muttei tuntunut edes raskaalta. Bussit Brasiliassa ovat mahtavia ja yöbussin comfort luokka oli kuin lentokoneen ykkösluokka, vain ilman tarjoiluja.
Florianopólis on kaupunki Santa Catarinan saarella Etelä-Brasiliassa. Puhekielessä koko saarta kutsutaan Florianopólisiksi, tai tuttavallisemmin Floripaksi. Floripa on valtava saari, sen pohjoiskärjestä eteläkärkeen kestää ajaa noin 1,5 tuntia. Saaren läpi uberilla ajaessa maisema vaihteli kaupungista vehreään metsään, turkoosina kareilevaan laguuniin ja hurmaaviin pikkukyliin ja tuli sellainen olo, että seuraavalla kerralla olisi kiva ottaa auto alle ja ajella ympäri saarta.
Aika arpaa heittäen päädyimme majailemaan Barra da Lagoan pieneen kalastajakylään Floripan itärannikolle. Barra da Lagoa ei tuntunut kovin eloisalta, vaikka ihmisiä olikin jonkin verran. En ihan saa kiinni, mistä se johtui. Ehkä siitä, että moni ravintola ja kauppa oli vielä kiinni ennen sesongin alkua. Kaikki elämä keskittyi rannalle, jolla oli lyhyt rivi ravintoloita. Kylä jäi johonkin hassuun väliin ettei ollut super rauhallinen muttei kovin eloisakaan (muuten kuin sunnuntaina kun paikalliset nuoret tulivat isoissa porukoissa viettämään kylään aikaa).
Surffia
Barra da Lagoan ranta ja viereinen Moçambique-ranta yhdistyvät 14 kilometrin pituiseksi paratiisirannaksi, josta suurin osa on käytännössä autiota. Hiekka oli niin hienoa ja pehmeää, etten ole vastaavaa tainnut kohdata. Pari kertaa kävelimme rantaa pitkin jalat vedessä bongaillen rapuja, eksoottisia neonkeltaisia leppäkerttuja ja huvittavia touhottavia merilintuja. Hädin tuskin pääsimme alkuunkaan, rantaa olisi riittänyt päiviksi. Juoksulenkki rannalla auringonnousun aikaan olisi varmaan ollut mieletön.
Lenkille en lähtenyt, mutta kuuden vuoden tauon jälkeen pääsin vihdoin surffaamaan! Barra da Lagoan rannalla on täydelliset olosuhteet aloittelijoille ja vedessä näkyikin koko ajan kaiken tasoisia surffaajia. Otimme surffausopetusta Nexus Surf Schoolista, jonka omistaja Ernesto oli aivan ihana tyyppi. Edellisellä surffauskerralla Portugalissa en ymmärtänyt hölkäsenpöläystä, mutta nyt pääsin heti alusta asti ylös laudalle ja lopputunnista sain otettua aaltoja jo ilman apua. Niin siistiä, tätä tarvitsen lisää ja pian!
Turffia
Välillä vedestä on poistuttava, mutta onneksi suoraan Barra da Lagoasta oli tarjolla patikkareitti ylös kukkulalle. Reitti kulki metsän halki kukkulan laelle, josta oli upea näkymä koko kylän yli ja pitkälle Atlantille. Reitin nimi ei turhaan ollut Boa Vista eli kaunis näkymä. Reitin varrella huomio kiinnittyi muutamiin bambu- ja havupuihin, jotka yllättivät läsnäolollaan. Olin siinä luulossa, että bambuja on vain Aasiassa ja havupuita pohjoisempana. Bambut pitävät tuulessa kolistessaan ilahduttavaa ääntä, joka kuulostaa jollain tavalla hieman veden lotinalta.
Patikointireitti olisi päätynyt Galheta -rannalle, mutta matkan varrella innostuin kartalla näkyvästä dolmenista. Olisi ollut mielenkiintoista verrata Etelä-Amerikan dolmenia Espanjalaiseen. Matkaoppaaksi ei kannattane ryhtyä, koska dolmenille emme päätyneet. Sen sijaan löysimme itsemme Fortaleza-nimisestä kylästä, joka oli selkeästi astetta suuremman budjetin matkaajille. Parissa joenvarren ravintolassa oli rentoa livemusiikkia ja siististi pukeutuneita ihmisiä nautiskelemassa lounasta viineineen. Patikkavaatteissa ja -hiessä oli todellisesti olo kuin kala kuivalla maalla.
Lounaaksi siripasteijaa
Nimeni, Siri, on yleensä helppo ymmärtää ja ääntää millä tahansa kielellä. Eritysesti iPhonen Sirin julkaisun jälkeen ihmisten silmiin syttyy yleensä innostuneen tunnistuksen kiilto. Brasiliassa kukaan ei ole tuntunut ymmärtävän nimeäni ja se on pyydetty aina kirjoittamaan paperille. Olen ihmetellyt asiaa, mutta vihdoin sain selville syyn. Aina kun minulta on kysytty nimeä, olen iloisesti vastannut ”rapu”.
Homma meinasi ehkä vähän lähteä käsistä. Heti piti syödä siri pastelia (rapupasteijaa) lounaaksi, ostaa rapunilkkakoru ja ryhtyä suunnittelemaan raputatuointia. Vihdoinkin mun nimi tarkoittaa jotain jollain kielellä! Ja vielä jotain merellistä!
