Näyttää: 21 - 30 of 42 tulokset
Panama Väli-Amerikka

Ihana kamala Panama – Paratiisisaaret

Eksistentiaalista kriisiä Panama oli minulle hyvin ristiriitainen kokemus. Toisaalta koin siellä reissun upeimpia asioita – rentouduin täydellisesti katamaraanilla Karibian paratiisisaarilla sekä ihailin laiskiaisia ja kolibreja keskellä viidakkoa. Toisaalta en erityisesti pitänyt maasta. Juurisyihin on hieman vaikea pureutua ja syynä saattaa hyvinkin olla oma kehno fiilikseni. Joulun aikoihin koin todella kovaa koti-ikävää ja minut valtasi myös …

Etelä-Amerikka Peru

Eeppinen inkavaellus Machu Picchulle

Inkojen jalanjäljissä Vaellus Machu Picchulle oli yksi rankimpia, mutta myös upeimpia, antoisimpia ja mieleenpainuvimpia asioita, joita olen tehnyt. Neljän päivän vaellukseen sisältyi 72 kilometriä kävelyä, vuoristosolan yli kiipeämistä, hyisessä sateessa tarpomista, trooppisessa metsässä hikoilua sekä sanoinkuvaamattoman maaginen ensimmäinen näkymä Machu Picchulle. Tähän inkojen vuorenharjanteelle rakentamaan kaupunkiin on mahdollista nykyään tehdä päiväretki Cuscosta, mutta ehdottomasti oikea …

Etelä-Amerikka Peru

Cusco – kuin vieraalla planeetalla

Aklimatoitumista hopeareunuksella Koiran purema Punta Arenasissa laittoi suunnitelmani uusiksi ja löysin itseni Chilen syrjäseutujen sijaan Perusta. Vaellus Machu Picchulle oli yksi kohteista pitkällä toivelistallani ja hopeareunuksena nyt (hieman pakotettuna) tarjoutui mahdollisuus tehdä se ennen kuin Perun sadekausi olisi täydessä vauhdissa. Vaelluksen alkupaikasta, Cuscosta, nimittäin löytyi sopiva sairaala rabiesrokotuksia varten. Ja ai että, mikä hopeareunus Cusco …

Chile Etelä-Amerikka

Kovan onnen Chile

Hampaan jäljet takamuksessa Ushuaiasta hyppäsin jälleen bussiin, joka suorastaa lensi arkkiviholliseni Magalhaesinsalmen yli ja kiidätti mut ennätyksellistä vauhtia Chilen Punta Arenakseen. Jossa mua puri koira. En todellakaan kuvitellut, että se on asia, joka on mahdollisuuksien kirjossa tällä reissulla. Koko Etelä-Amerikka on ollut täynnä lupsakoita kulkukoiria, mutta mua puri jonkun raivoisa lemmikki. Safe to say, että …

Argentiina Etelä-Amerikka

Ushuaia – maailman lopun kaupunki

Matka maailman ääriin El Calafatesta matkani jatkui bussilla maailman eteläisimpään kaupunkiin, Ushuaiaan. Matkan maailman ääriin ei varmaan kuulukaan olla helppo, ja sitä se ei totisesti ollut. Matka alkoi Calafatesta ennen kolmea yöllä, parin tunnin unien jälkeen. Ensimmäinen bussi vei neljässä tunnissa Río Gallegosiin, jossa oli vaihto Ushuaian bussiin. Tunnin terminaalissa odottelun jälkeen tajusin yhtäkkiä, etten …

Argentiina Etelä-Amerikka

El Chaltén – vaeltajien mekka

Ristiriitainen El Chaltén El Calafaten jälkeen oli aika todella syventyä Patagonian pääaktiviteettiin eli vaellukseen. Parin tunnin bussimatka El Chalténiin kulminoitui käsittämättömän hienoon näkymään rosoisiin vuoriin kylään saapuessa. Tämä oli sitä Patagoniaa, mitä olin innolla odottanut! El Chaltén on Calafatea huomattavasti pienempi kylä syvällä sivistyksen ulkopuolella, missä mobiiliyhteydet lakkaavat toimimasta. Poikkeuksetta jokainen vastaantulija oli pukeutunut vaellusvaatteisiin …

Argentiina Etelä-Amerikka

Karu, mutta kaunis Argentiinan Patagonia

Pienen hetken koti El Calafatessa Patagonia, Etelä-Amerikan eteläkärki, kattaa noin kolmasosan koko Argentiinasta ja melkein puolet Chilestä. Alue on siis valtava. Buenos Airesista bussi Patagonian pohjoisosaan olisi vienyt 24 tuntia ja sieltä vielä eteläosaan uudet 30 tuntia. Punnittuani tarkkaan aikatauluani ja istumalihaksieni kestävyyttä päätin tällä kertaa säästää molempia lentämällä suoraan El Calafateen. El Calafate on …

Argentiina Etelä-Amerikka

Hyvän tuulen Buenos Aires

Etelä-Amerikan Pariisi Saavuimme Buenos Airesiin lautalla Colonia del Sacramentosta. Reilun tunnin lauttamatka maksoi noin 50 euroa. Laivalla uuteen kaupunkiin saapuminen on virallisesti uusi suosikkitapani saapua. Kaupungin lähestymistä voi seurata jo kaukaa ja kaupungista saa (ainakin toisinaan) kivan näkymän mereltä katsottuna. Satamaan saapuminen kutkuttaa myös jotain romanttista ajatusta entisaikojen matkustamisesta. Buenos Airesissa on todella miellyttävä tunnelma …

Etelä-Amerikka Uruguay

Montevideo vei sydämeni

Porqué Uruguay? En tiennyt, että sydämessäni oli Montevideon muotoinen aukko, mutta nyt se on täytetty. Olen täydellisen, mahdottoman ihastunut. Bussissa seuraavaan kohteeseen kiitäessä päässäni pyöri vain kysymys: miten voisin muuttaa sinne? Montevideossa on kerrostuneesti monta erilaista puolta ja tunnelmaa. Osaltaan se on selkeästi Etelä-Amerikkalainen kaupunki ja yhtäläisyyksiä Brasilian kaupunkeihin löytyy. Osaltaan se on hyvin Eurooppalainen …

Brasilia Etelä-Amerikka

Surf’n’turfia Florianópolisissa

Barra da Lagoan kalastajakylä Paratyyn olisi voinut helposti jäädä koko viikoksi, mutta niin vain Patagonia kutsuu ja matkan on jatkuttava yhä etelämmäksi. Paratysta hyppäsimme jälleen bussin kyytiin, tällä kertaa kohti Florianopólisia. Pääsimme nyt kunnolla makustelemaan, miltä tuntuu matkustaa ympäri Etelä-Amerikkaa yöbusseilla. Matka kesti kokonaisuudessaan 25 tuntia, muttei tuntunut edes raskaalta. Bussit Brasiliassa ovat mahtavia ja …