Siri V.
Matka maailman ääriin
El Calafatesta matkani jatkui bussilla maailman eteläisimpään kaupunkiin, Ushuaiaan. Matkan maailman ääriin ei varmaan kuulukaan olla helppo, ja sitä se ei totisesti ollut. Matka alkoi Calafatesta ennen kolmea yöllä, parin tunnin unien jälkeen. Ensimmäinen bussi vei neljässä tunnissa Río Gallegosiin, jossa oli vaihto Ushuaian bussiin. Tunnin terminaalissa odottelun jälkeen tajusin yhtäkkiä, etten ollut ottanut rinkkaani mukaan bussista. Matkan ensimmäinen haaste jäi onneksi lyhyeksi ja rinkka löytyi bussiyhtiön toimistosta, josta sen sain muutamien huvittuneiden kommenttien saattelemana.
Tulimaan saarelle päästäkseen täytyy ensin ylittää raja Chileen ja sen jälkeen vielä ylittää Magalhaesin salmi. Tuon pienen vesikaistaleen ylittäminen bussilla osoittautui hankalammaksi kuin voisi kuvitella. Saapuessamme salmelle sää oli niin tuulinen ja vesi niin matalalla, että bussia ei voinut lastata lossiin. Kellään ei ollut ajatustakaan siitä, milloin mahdollisesti pääsisimme yli. Suuren epävarmuuden vallassa istuimme lopulta bussissa kokonaiset 7 tuntia odotellen parempaa säätä. Aikataulun mukainen 12 tunnin matka venyi 19 hyvin nälkäiseksi ja väsyneeksi tunniksi tehden koko matkasta leppoisat 24 tuntia.
Maailman lopun kaupunki
Ushuaia on maailman eteläisin kaupunki ja siellä todellakin tuntee olevansa maailman äärilaidalla. Se on hyvin pieni, lumihuippuisten vuorien ja Beaglensalmen kehystämä kaupunki Argentiinan puolella Tulimaata. Siitä etelään on enää alle 3000 asukkaan Puerto Williams ja heti seuraavana onkin Antarktis. Beaglensalmea tujotellessa voi hyvin kuvitella katselevansa maailman laitaa kohti. Ushuaia tuntui mielestäni kovin harmaalta ja lohduttomalta, enkä saanut karistettua pientä ahdistusta päältäni. Tunteeseen vaikuttivat todennäköisesti monet tekijät, kuten rankka matka ja ensimmäisen päivän sähkökatko koko kaupungissa, joten suosittelen silti käymään siellä. Maisemat Tulimaassa ovat nimittäin vertaansa vailla.
Ushuaia elää nykyään lähinnä turismista ja kaupungin keskustasta löytyy kattava turisti-infra – ravintoloita, baareja, klubeja, turistipuoteja sun muuta. Pääosassa ovat sieltä lähtevät risteilyt Antarktikselle, jonne laivamatka kestää kaksi vuorokautta. Antarktiksen risteily oli minulle suuri haave tälle matkalle, mutta harmillisesti budjetti ei tällä kertaa antanut periksi reilua 6000 euroa. Tämän tulen ehdottomasti vielä toteuttamaan, joten paluu Ushuaiaan on varma.
Laguna del Caminante -vaellus
Etelä-Amerikka on alkanut tuntua todella pieneltä ja matkailijapiirit sitäkin pienemmiltä. Mihin tahansa menee, todennäköisesti kohtaa ihmisiä, jotka on tavannut jossain edellisessä kohteessa. Esimerkiksi Calafatessa hostelliini astui pari britttiä, jotka tapasin jo Montevideossa. Kaiken huipuksi juuri sillä hetkellä juttelin ranskalaisen kanssa, joka oli juuri tavannut heidät Ushuaiassa. Pieni maailma. Ushuaiassa tapasin uudelleen erään australialaisen, jonka kanssa olin vaeltanut Chalténissa ja tartuin ehdotukseen lähteä päivävaellukselle.
Teknisesti Laguna del Caminante -reitti olisi auennut vasta joulukuun alussa lumitilanteen vuoksi, mutta tämä ei meitä hidastanut (eikä niitä muutamaa kymmentä ihmistä, jotka matkan varrella kohtasimme). Reitillä oli kaikkea mahdollista ja se on todennäköisesti paras vaellus, jonka olen koskaan tehnyt. Se kulki vehreän metsän läpi vuoren rinteelle ja ylös lumipeitteeseen. Matkan varrella muun muassa silittelimme villihevosia ja kävimme jääluolalla (en ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa, tuuli oli muotoillut jään spiraaliksi). Talvisista maisemista reitti jatkui alas keiväisille kedoille ja lopulta Caminante laguunille ennen kotimatkaa metsän läpi.
Noin 25 kilometrin vaellus oli todella rankka ja vei meiltä 10 tuntia. Kunniamaininta on annettava ystävälleni, joka lähti matkaan sortseissa, t-paidassa ja risoissa lenkkareissa, eväänään vain pieni pussillinen Doritoksia. En ollut varma olisiko pitänyt nauraa vai huolestua vakavasti hänen liukastellessa lumisia rinteitä.
Tulimaan eläimet
Upeiden maisemien lisäksi Tulimaasta löytyy jos jonkinlaisia eläimiä, näistä mielenkiintoisimpana majava. Argentiinan armeija vei 40-luvulla Tulimaahan 20 majavaa tarkoituksenaan aloittaa turkisbisnes. Bisnes ei kukoistanut, mutta majavat sitäkin paremmin ja nykyään niitä on jo noin 100 000. Sen seurauksena laajoja alueita metsiä on kuollut ja valkoisia ”aavemetsiä” on kaikkialla.
Pingviinit puolestaan ovat Tulimaan alkuperäisväestöä. Jo Suomessa tiesin, että niitä on pakko päästä näkemään, maksoi mitä maksoi. Ushuaiassa toimii yksi yhtiö, Piratours, jolla on lupa viedä ihmisiä kävelemään pingviinien täyttämälle Isla Martillolle. Viime hetkellä sain viikon viimeisen vapaan paikan ja lepopäivä vaihtuikin retkipäiväksi. Pääsimme pienessä ryhmässä kävelemään pingviinisaarelle merkittyjä reittejä pitkin. Osa pingviineistä hengaili kulkureitillä, eli pääsimme kirjaimellisesti kosketusetäisyydelle patagonianpingviinejä ja valkokulmapingviinejä. Hinta oli aika kova 240 euroa, mutta sanoisin että kerran elämässä -kokemuksena hintansa arvoinen.
Ushuaian suosituin aktiviteetti on päiväristeilyt Beaglensalmella ja jos jossain pääsee veneelle, sieltä minut löytää. Valitsemani risteily kuljetti meidät Ushuaian edustalle katselemaan Faro Les Éclaireurs -majakkaa (tunnettu Jules Vernen Majakka maailman laidalla -kirjan kannesta) sekä merilejonia majakan kyljessä. Sekaan oli eksynyt myös yksi valtava merinorsu. Tämä ei ehkä ollut vaikuttavin kokemani asia, mutta aivan mukava päivä merellä.
P.S. Paluu Patagoniaan
Patagoniassa sanotaan, että jos syö siellä ensimmäistä kertaa Calafate-marjaa, tulee joskus palaamaan Patagoniaan. Viimeisenä iltana yöunien kustannuksella oli jostain löydettävä calafatea ja lopulta löysinkin calafate-jäätelöä (maistui mielestäni kunigatarjäätelöltä). Toivottavasti myös jäätelö ajaa asian ja paluu Patagoniaan on taattu!
