Aurinkorannikon syleilyssä

Kotielämää idyllisessä espanjalaiskylässä

Edellisen viikon olen viettänyt vanhempieni luona Espanjan Aurinkorannikolla lataamassa akkuja sekä nauttimassa perheen tutusta ja turvallisesta seurasta viimeistä kertaa tänä vuonna. Viikkoon mahtui isin synttäreiden juhlimista, eksyneiden turistien auttamista, pyykin pesemistä, päiväretkiä, kotiruokaa ja flamencoa.

Vanhempani muuttivat 7 vuotta sitten viettämään eläkepäiviään Benalmádenaan, idylliseen valkoiseksi kalkittuun kylään, ja me lapset saimme samalla unelmien kakkoskodin. Merta ja vaaleanpunaista auringonlaskua kelpaa katsella parvekkeelta kylmää juomaa siemaillen. Aurinkorannikon edustalla ei ole saaria, joten näkymä merelle jatkuu silmänkantamattomiin. On uskomatonta, miten korkealla horisontti näyttää tuolla olevan ja minkälaisia silmänkääntötemppuja se tekee. Rahtilaivat näyttävät toisinaan purjehtivan unenomaisesti pilvissä.

Oli taivaallista päästä alkureissun intensiivisyyden jälkeen hetkeksi pysähtymään normaalin kotielämän äärelle. Kotiruokaa ei osaa arvostaa sen vaatimalla hartaudella silloin, kun se on päivittäistä. Eikä myöskään vaatteiden pyykkäämistä (edelleen sama asu päällä, mutta tältä erää puhtaana). Jopa tiskaaminen tuntui mukavalta puuhastelulta, jos voitte millään uskoa.

Turistinpelastusretki

Ensimmäisenä iltana lähdimme rilluttelemaan isin synttäreiden kunniaksi. Kotiinpaluumatkalla yön pikkutunteina kohtasimme kylässä itkua tihrustavan n. 50-60 vuotiaan naisen isot matkalaukut peesissä. Kävi ilmi, että taksi oli jättänyt hänet väärään paikkaan, eikä hänellä ollut aavistustakaan, mihin oli menossa. Onneksi satuimme kohdalle täysin autiossa kylässä ja saatoimme rouvan majapaikkaansa. Toivottavasti matkan alku kääntyi siitä positiiviseen suuntaan nousuhumalasta iloisen joukon saattelemana.

Ensimmäinen ajatus oli, että kyseinen rouva ei taida olla kovin vahvaa tekoa eikä mikään maailmanmatkaaja. Täytyy kuitenkin myöntää, että vihaan itse saapua uusiin paikkoihin pimeällä. Silloin mikä tahansa paikka vaikuttaa sulkeutuneelta ja kylmältä, eikä vielä tunnu ottavan vastaan. Lisätään siihen vielä väsymys ja epätietoisuus niin avot, saattaisi itsekin tirauttaa kyynelen tai pari.

Fuengirola

Ensimmäisen päivän viinittelyn ja toisen päivän kaivatun kotoilun jälkeen oli hyvä päästä vähän ulkoilemaan. Ensimmäisenä kohteena oli Fuengirola, näin tuttavien kesken Fuge. Fugessa suomenkieliset liikkeet ja mainokset ovat iloisessa ristiriidassa muuten espanjalaisen ympäristön kanssa. Suomalaisia bongaa todennäköisesti enemmän kuin kantaespanjalaisia. Todella kummallinen rinnakkaisuniversumi, jossa katajainen kansa onkin päätynyt Välimeren rannalle.

Vaikka ulkomailla ei erityisesti Suomea ja suomalaisia kaipaa ympärilleen, näen kyllä Fuengirolan viehtäyksen. Se on juuri sopivan kokoinen lomakaupunki (kylä?), jossa ranta on heti keskustassa. Kaikki on kävelyetäisyyellä ja tunnelma on rento kuten lomakaupungille kuuluu, mutta kaikki palvelut ovat saatavilla. Ja juna vie helposti Malagaan jos alkaa kyllästyttää.

Tällä kertaa kävimme katsastamassa Fuengirolaan viime vuonna maalatut muraalit. Projekti oli kai jonkinlainen yritys piristää aika kulahtanutta vähävaraista naapurustoa. Väistämättä oli mietittävä, olisiko rahoille ollut parempaakin käyttöä ihmisten tukemiseksi. No, onneksi muraalit ovat sentään todella hienoja. Rakastan merta, joten muraaleihin valittu teema iski minuun. Nämä ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia, jos sattuu alueelle.

Antequera ja El Torcal -luonnonpuisto

Äitimme raunioinnostus on jonkinlainen lentävä vitsi meidän perheessä. Hänen kannustamanaan suuntasimme Antequeraan tutkimaan kivikautisia rakennelmia, Dolmeneita. Rakennelmat itsessään eivät ole kummoisen näköisiä, mutta vaikuttavan niistä tekee se, että ne on tehty hervottoman kokoisista kivipaasista hyödyntäen mitä lie kepukoita kivikaudella onkaan ollut käytössä. Jokunen tovi niiden rakentamiseen on varmaan vierähtänyt. Kaikille kivikautisen arkkitehtuurin faneille tämä on erinomainen retkikohde. Kuvasta voit myös bongata kasvojen muotoisen vuoren, joka määrittää Antequeran maisemia.

Luotokohteiden faneille suosittelen upeaa El Torcal de Antequera -luonnonpuistoa. Matka kävi kääntyileviä vuoristoteitä pitkin osan porukasta pidätellessä pahimmissa kaarteissa henkeä. Tien vierustat ja kalliot olivat täynnä pörröisiä lampaita ja kuulemma vuorikauriitakin on näkynyt. Jostain syystä itselleni tuli El Torcalin kivikkoisista maisemista mieleen Leijonakuningas ja odotin hetkenä minä hyvänsä Circle of Lifen pärähtävän soimaan. Tällä kertaa kävimme vain näköalatasanteella, mutta sovimme jo veljen kanssa, että sinne on tultava uudelleen kävelemään joku vaellusreiteistä. Siellä on noin tunnin ja kahden tunnin lenkit, joita pitkin näytti pääsevän aivan korkeimmalle huipulle.

Flamencoa Malagassa

Malagan vanhakaupunki on hieno. Harmillisesti myös sitä piinaa liikaturismi, jota vastaan paikalliset ovatkin osoittaneet mieltään enenevissä määrin. Airbnb:n kaltaiset palvelut nostavat asuntojen hintoja ja tekevät ylipäänsä vapaan asunnon löytämisen todella vaikeaksi. Kuivuudesta kärsivän maan asukkaille asetetaan kesäisin vedenkäyttörajoituksia, jota tursmi pahentaa. Jos suuntaat Malagan seudulle, mietithän omia valintojasi. Varaa majoitus siihen varatuista paikoista (kuten hotelleista ja hostelleista), matkusta kesälomasesongin ulkopuolella ja rajoita omaa veden käyttöäsi esimerkiksi lyhentämällä suihkujen pituutta.

Malagaan suuntasimme tällä kertaa katsomaan Flamencoesitystä Teatro Cervantesiin. Vaikuttava esitys kertoi vallankumouksellisen sankarin Mariana Pinedan tarinan, jota kidutettiin ja joka lopulta mestattiin ilman, että hän antoi ilmi kumppaneitaan. Kyseessä ei ollut mikään perinteinen turisteille suunnattu flamencoiltama, vaan oikeaa taidetta, joka nostatti kylmiä vareitä. Myös teatteri itsessään on näkemisen arvoinen. Liput kustansivat vain reilut 30 euroa, eli tarjonta kannattaa ehdottomasti katsastaa, jos liikkuu Malagan suunnilla.