Brasilialaista lomatunnelmaa Paratyssa

Paratyn kylä

Riossa seuraani liittyi ystävä Suomesta parin viikon loman ajaksi. Rion sateet eivät meitä vakuuttaneet, joten suuntasimme etelään aurinkojahtiin. Tavoitteena oli päästä paljon kehutulle Ilha Grandelle, mutta myös sinne oli luvattu sateita, joten muutimme suunnitelmaamme lennosta.

Ilha Granden sijaan otimme 5 tunnin bussin Paratyyn. Nettihakujen perusteella odotin hyvin pientä ja hiljaista paikkaa, jossa ei ole juuri muuta tekemistä kuin kävellä ympäriinsä portugalilaistyylisessä vanhassa kaupungissa. Perillä meitä odotti kuitenkin rennon letkeä lomakylätunnelma. Jo bussin ikkunoista näkyi hyvin rentoutuneen näköisiä, täysin kiireettömiä ihmisiä vähissä vaatteissa, hedelmäkojuja, ravintoloita, baareja ja kaikkea, mitä voit lomallasi toivoa. Tämä oli niin tervetullutta Rion hektisyyden jälkeen!

Kylässä itsessään ei tosiaan ole kovinkaan paljon tekemistä. Siellä voi ihailla vanhaa kaupunkia ja shoppailla sen monissa putiikeissa, joiden tarjonta näytti siltä, että ostolakko olisi voinut joutua koville. Lisäksi voi nautiskella hyvästä ruoasta ja juomasta. Voisin korvata kaikki lounaat jäädytettynä myslin ja kondensoidun maidon kanssa tarjottavalla açai bowlilla. Açaimarja muistuttaa maultaan mielestäni hieman mustikkaa.

Paratysta merelle

Paratyn suola on meri ja luonto. Kylästä järjestetään kaikenlaisia veneretkiä lähiympäristöön isoissa ja pienissä paateissa. Lähikyliin pääsee paikallisbusseilla ja sieltä lähtee useita patikkareittejä, muun muassa Gold Trail, joka kulkee orjien kullan kuljetusta rakentamaa reittiä pitkin.

Meillä oli harmillisesti yksi päivä käytettävissämme, joten tällä kertaa testasimme vain veneretken, joka meille hostellin tiskiltä myytiin. Vesillä, tuuli tukkaa hulmuttaen, olen eniten omalla mukavuusalueellani, joten vesille pääsyä olin jo kovasti odottanut. Hieman komiikkaa kokemukseen toi se, että laiturilla huomasimme laivamme olevan piraattiteemainen ja täynnä brasilialaisia perheitä ja kaveriporukoita viettämässä lomaa. Kansainvälistä backpacker tunnelmaa emme tällä kertaa löytäneet, mutta laivan tukkoisuudesta huolimatta oli ihanaa olla vihdoin vesillä. Jopa huono laivareissu on oikeastaan hyvä laivareissu.

Kohokohta oli laivan paikallinen, keski-ikäinen valokuvaaja. Hän taisi olla ainoa koko laivalla, joka puhui englantia. Hän otti meidät suojateikseen ja kävi aina kertomassa, mitä tapahtuu ja missä ollaan sekä kiinnostavia yksityiskohtia paikoista, joissa kävimme ja mitä siellä voi syödä luonnosta. Hän kiikutti meille muun muassa punaisia Pitanga marjoja sekä Praia Vermelhalla (punainen ranta) pippuripensaiden lehtiä, jotka tuoksuivat aivan rosé pippurilta. Nimensä ranta on saanut kyseisistä pippureista, jotka pensaista pudottuaan värjäävät rannan punaiseksi.

Hurmaava yllätysoppaamme saatteli meidät aivan kotikadullemme asti ja saimme kuulla vielä kylän kulkukoirista, joista joku kylän päämies oli aikoinaan halunnut eroon. Hän antoi lastata koirat laivaan ja kuljettaa ne saarelle. Päämiehen harmiksi koirat osasivat uida ja palasivat pikimmiten kylään ruoan äärelle.