Coronin hylyiltä Siargaon aalloille

Coronin hylyt

Coron on pieni kylä Filippiinien Palawan-saaresta pohjoiseen, joka on tunnettu saarihyppelyistä sekä hylkysukeltamisesta. Kolmen päivän veneretken jälkeen emme enää erityisesti hinkuneet saarihyppelemään lisää, joten lyhyt oleskelumme Coronissa painottui hylkysukeltamiseen. Coron on kuulemani mukaan yksi maailman parhaita paikkoja sille, joten vaikka hylyt eivät ole mielestäni kiinnostavinta, mitä merestä löytyy, ei sitä tietenkään voinut jättää kokematta.

Saaren edustalle on uponnut useita japanilaisia toisen maailmansodan aikaisia aluksia, joihin pääsee sisään kiertelemään. Pari näkemistäni hylyistä oli massiivisia, yli 100 metriä pitkiä aluksia. Niiden sisällä luikerreltiin ahtaista koloista läpi syvälle aluksen uumeniin. Yhdellä aluksella oli nähtävissä ilmatorjuna-ase ja öljytankkerin sisällä näkyi vielä kattoon loukkuun jäänyttä öljyä. Jopa minulle tämä oli ehdottomasti kokemisen arvoista, eli jos hylyt lainkaan kiinnostavat, ei Coronia kannata jättää välistä.

Hyvinvointia ja huonosti vointia Siargaossa

Coronista lähtiessä lentomatkustaminen tarjoili vihdoin jotain kiinnostavaa. Olin jotenkin onnistunut ostamaan meille comfort-luokan liput, joihin kuului muun muassa aurinkovarjot 20 metrin matkalle, joka piti kävellä koneelle auringossa sekä lounge pääsy vaihtokentällä. Churroja ja juustokakkukuppeja lautaselle latoessani toivoin kerrankin, että vaihtoaika olisi ollut vielä pidempi. Lopulta mässäilyn oli kuitenkin päätyttävä ja lennähdimme Siargaon saarelle Filippiinien kaakkoisosaan.

Kysellessäni matkasuosituksia Filippiineille, Siargao sai suorastaan äänivyöryn. Ihmiset kuvailivat sitä Baliksi 20 vuotta sitten. En ole ihan varma mitä odotin, mutta ehkä jotain hieman rauhallisempaa ja luonnonläheisempää. Siargao oli mielestäni huonolla tavalla Balimainen – hyvin biletyskeskeinen ja geneerinen joogastudioineen ja smoothie bowleineen. Emme jääneet sitä kuitenkaan harmittelemaan vaan heittäydyimme suoraan sisään Bali-aktiviteetteihin. Päivisin kävimme joogaamassa, jääkylvyissä ja surffaamassa ja iltaisin hierojan möyhennettävänä. Sinin lähdön jälkeen lipsahdin myös hieman biletyksen puolelle ja kävin tanssimassa Haranan rantabileissä varpaat hiekassa ja jatkobileissä random katukiskan edessä paikallista kaljaa siemaillen ja tuntemattomien kanssa aamuun asti tanssien.

Parasta Siargaossa on tietysti surffaaminen. Pääkylän, General Lunan (ihan mieletön nimi kylälle muuten!), vierestä löytyy erinomainen surffispotti, Cloud 9. Cloud 9 -aalto itsessään on tarkoitettu kokeneemmille surffareille, mutta vierestä löytyy myös esimerkiksi Jacking Horse -niminen aalto, joka oli hyvä meille aloittelijoille. Sini bongasi jostain netistä paikallisen surffiopettajan numeron ja sukkelasti sopi meille surffitunnit. Kyseessä oli ehkä enemmän aktiviteetti kuin varsinainen opetus. Meille nopeasti näytettiin, miten laudalle kuuluu nousta seisomaan ja sen jälkeen ”opettajat” työntelivät meitä aaltoihin ja huusivat milloin pitää nousta seisomaan. Toisaalta ehkä alussa on hyvä vain päästä tekemään mahdollisimman paljon ja saada jotain tuntumaa lajiin ja sitten keskittyä myöhemmin tekniikkaan? En tiedä. Hauskaa kuitenkin oli ja ainakin itse koin, että laudalle nouseminen ja kääntyminen alkoivat sujua paremmin kuin edellisellä parilla kerralla.

Extreme-lajit eivät koskaan tule ilman riskejä. Cloud 9:n ranta on täynnä hyvin teräviä kiviä ja aallot voivat siellä myös olla aloittelijoille kohtalaisen isoja. Sekä Sini että minä onnistuimme telomaan itseämme jo heti alkuun. Siniltä nyrjähti selkä ison aallon myllytyksessä ja itse raastoin syvän vekin varpaaseeni terävällä kivellä. Sinin selkä meni niin pahasti, että joudin hakemaan apteekista kaikki mahdolliset lihasrelaksantit ja kipulääkkeet, joita ei Suomessa todellakaan myydä tiskin yli. Niiden voimalla saatiin tyttö jokseenkin elossa takaisin Suomeen toipumaan.

Surffausonnettomuuksista lähti liikkeelle surkeiden sattumusten sarja, joka sai minut epäilemään, pääsenköhän itse elossa takaisin kotiin. Lähes joka päivä seuraavan parin viikon aikana sain uusia vammoja tai muita vaivoja. Muun muassa jouduin koiralauman aiheuttamaan mopo-onnettomuuteen, liukastuin jyrkänteeltä veteen hypätessä, astuin lasiin, löin polveni verille, satutin korvani sukeltaessa ja heräsin yhtenä aamuna kovassa kuumeessa. Yrittiköhän kroppa laittaa vastaan kotiinpaluulle vai viestiä, että on jo aika lähteä?

Sekopäinen moponvuokrausyritys

Kaikki vammautumiset huomioon ottaen on todennäköisesti hyvä, ettemme onnistuneet itse vuokraamaan mopoja. Kovasti yritimme, mutta sekopäinen kokemus vuokraajan kanssa sai meidät unohtamaan ajatuksen. Filippiineillä kaikki ovat innokkaita auttamaan minkä tahansa tarpeen kanssa, ja niinpä saimme yhdeltä ravintolan tarjoilijalta mopovuokraajan numeron. Kyseessä oli Chris, joka piti koiratarha-mopovuokraamo-energiahoitolaa kylän laitamilla. Chris ei ollut paikalla saapuessamme, mutta pari hänen hippiasuista ystäväänsä otti meidät vastaan kiusallisesti tien laidassa tanssien ja laulaen.

Lopulta Chrisin saavuttua pääsimme sisään tämän todella sekaiseen koiratarhaan. Ensimmäisten viiden minuutin aikana hän ehti esitellä meille noin kymmenen koiraa, tarjota kookospähkinän ja itse leipomiaan vegaanidonitseja sekä mahdollisuutta taikasieniohjaukseen. Tässä vaiheessa viimeistään olisi pitänyt jonkinlaisten hälytyskellojen soida, mutta edelleen tyytyväisinä suunnittelimme vuokraamamme mopot tältä ystävälliseltä, mutta hyvin erikoiselta hahmolta.

Seuraavaksi Chris halusi viedä meidät talokierrokselle. Hän istutti meidät makuuhuoneensa sängylle ja alkoi ojennella meille erilaisia soittimia sarjatulella lyhyiden introjen saattelemina. Tarjottuaan mahdollisuutta energiahoidolle, joka tapahtuisi siinä hänen sängyllään hän katosi etsimään mopoja ja käski meidän jatkaa musisointia. Hälytyskellot meillä edelleen hiljaisina.

Uskomatonta kyllä, pääsimme vihdoin allekirjoittamaan (erittäin epämääräistä) vuokraussopimusta. Tässä vaiheessa Chris luonnollisesti ryhtyi etsimään mopojen avaimia ja kävi ilmi, että toiset avaimet puuttuvat. Tietystikin lähdin siis Chrisin kanssa toisella mopolla ajelemaan ympäri kylää etsimässä korvaavaa mopoa. Tässä vaiheessa vihdoin jopa me aloimme herätä siihen, että meno on aika omituista eikä tältä ihmiseltä ehkä kannata vuokrata mopoja ja ottaa Sinille ajotuntia. En usko, että Chrisillä oli mitään pahaa mielessä, hän vain oli uskomattoman sekopäinen ja huithapeli ihminen. Kiusallisesti peruutimme portista ulos ja lähdimme pikamarssia ihan sama minne. Mopoja emme ikinä saaneet vuokrattua.