Cusco – kuin vieraalla planeetalla

Aklimatoitumista hopeareunuksella

Koiran purema Punta Arenasissa laittoi suunnitelmani uusiksi ja löysin itseni Chilen syrjäseutujen sijaan Perusta. Vaellus Machu Picchulle oli yksi kohteista pitkällä toivelistallani ja hopeareunuksena nyt (hieman pakotettuna) tarjoutui mahdollisuus tehdä se ennen kuin Perun sadekausi olisi täydessä vauhdissa. Vaelluksen alkupaikasta, Cuscosta, nimittäin löytyi sopiva sairaala rabiesrokotuksia varten. Ja ai että, mikä hopeareunus Cusco olikaan – rakastuin siihen täysin!

Kahta ryöstöhintaista lentoa myöhemmin (Etelä-Amerikassa ei Euroopan halvoista lennoista ole tietoakaan) olin Perun historiallisessa pääkaupungissa totuttelemassa korkeuteen. Inkavaltakunnan pääkaupunkina tunnettu Cusco sijaitsee n. 3400 metrin korkeudessa, eli ilman happipitoisuus on pienempi kuin merenpinnan tasolla. Yhtäkkinen hapen vähäisyys voi aiheuttaa monenlaisia oireita päänsärystä huimaukseen ja jopa sairaalahoitoa vaativiin ongelmiin. Itselläni ensimmäiset pari päivää oli pää kipeä ja ihan normaali kävely kapungin kaduilla tuntui kuin vuorelle kiipeämiseltä. Myös hölmönä menin ensimmäisenä iltana heti saapumisen jälkeen osallistumaan Pisco Sour workshoppiin. Yhden drinkin jälkeen tuntui kuin olisi juonut pullon viiniä ja koko yön sydän yritti ulos rinnasta. Kokemusperäisenä vinkkinä siis muille, alkoholi ja korkeus eivät sovi yhteen.

Korkealla sijaitseviin paikkoihin matkustaessa on hyvä antaa itselleen ainakin pari päivää aikaa aklimatisointiin, minkä aikana keho alkaa ymmärtääkseni tuottaa enemmän punasoluja, jotta vähäisen hapen saa paremmin käyttöön. Totutellessa on hyvä pysyä aktiivisena, joten ensimmäisinä päivinä kävin muun muassa ratsastamassa. Ratsastaminen Perun maaseudulla oli yhtä idyllistä kuin miltä se kuulostaakin. Laukkailimme menemään yhdeltä inkojen pyhältä paikalta toiselle ja opas kertoili meille mielenkiintoisia asioita inkojen kulttuurista.

Inkoilla ei esimerkiksi ollut hyvän tai pahan käsitettä, ainoastaan ”not correct” eli ei oikein. Ajatuksena, että jos tekee jotain väärää niin on aina mahdollista palata takaisin oikealle polulle. Yhtä pyhistä paikoista käytettiin erityisesti puhdistus- ja terveysrituaaleihin – ja käytetään edelleenkin. Esimerkiksi opas kuulemma suorittaa läheisilleen välillä puhdistusrituaaleja. Yksi paikoista oli erityisesti hedelmällisyyteen liittyvä ja opas kovasti väitti, että hänen (vanhinko)esikoisensa syntyi noin 9 kuukautta sen jälkeen kun he vaimonsa kanssa vierailivat paikalla. Hauskalta kuulosti myös uskomus, että onnettomuuden tai traumaattisen kokemuksen seurauksena sielusta pieni pala peloissaan pakenee ruumiista, jolloin se on houkuteltava takaisin hellästi kuiskailemalla uhrin päälaelle.

Ihastuttavan omaleimainen Inkojen Peru

Siinä missä Uruguay, Argentiina ja Chile eivät tuntuneet kovin erilaisilta Eurooppaan tai toisiinsa verrattuna, on Peru aivan omanlaisensa, ainakin maaseudun osalta. Cusco muistuttaa oikeastaan aika paljon sitä mielikuvaa, joka minulla oli Perusta ennen reissua. Ihmiset näyttävät perulaisilta, pukeutuvat perulaisen näköisiin vaatteisiin, musiikki on todella perulaista ja ainakin parin paikallisen lempiruoka on marsu (jotkut kuulemma pitävät marsuja hetken lemmikeinä ennen kuin pistelevät suuhunsa). Suurin osa Cuscon paikallisista kuuluu Quechua-alkuperäisväestöön, jolla on omat tapansa ja oma kielensä. Quechuaa puhuivat myös Inkat.

Cuscossa on ollut asutusta jo paljon ennen Inkoja ja osa raunioista on ajoitettu 1100-luvulle. Inkat omana aikanaan (1200-1500-luvuilla) jatkoivat kaupungin rakentamista ja se toimi heidän valtakuntansa pääkaupunkina. Edelleen on mysteeri, miten Inkat onnistuivat kaupungin rakentamaan ja yksi nähtävyyksistä onkin kivimuurista löytyvä 16-siuinen kivi, joka on sopii niin täydellisesti viereisiin kiviin, ettei edes paperia saa työnnettyä väliin. Edellenkään ei ole keksitty, miten he sen tekivät.

Nykyisellään Cusco elää täysin turismin varassa ja keskusta on täynnä turistikauppoja, matkatoimistoja ja ravintoloita sisäänheittäjineen. Siitä huolimatta kaupunki on todella kaunis ja värikäs, ja mielestäni siellä on mukava tunnelma. Perulaiset vaikuttivat mukavilta, joskin ehkä hieman sisäänpäinkääntyneemmiltä kuin muut tapaamani latinot. Kiire ei myöskään ole minnekään ja paikallisten erikoisuus tuntuu olevan kyky kävellä samaan aikaan todella hitaasti, mutta arvaamattomasti, jolloin ihmisten ohittaminen muuttuu notkeutta vaativaksi esteradaksi.

Luonto kuin toiselta planeetalta

Aklimatoitumisen jälkeen pääsin kiinni siihen, miksi Cuscon seutuun erityisesti rakastuin. Luonto on paikoitellen aivan kuin toiselta planeetalta. Luulin jo nähneeni, minkälaisia maisemia maapallolla on tarjottavanaan, mutta Peru laittoi uskomuksen uusiksi.

Ensimmäinen kohteeni oli noin tunnin päässä Cuscosta sijaitseva Pisac, jossa sijaitsee yksi Inkojen raunioista. Kaupunkien välisenä kulkuväineenä Perussa toimivat niin kutsutut ”colectivot” eli yhteiskyydit minibusseilla. Colectivot tiettyyn kaupunkiin lähtevät aina tietyltä kadulta ja vasta sitten kun ne ovat täynnä, ilman vakioaikataulua. Kadulle saavuttaessa on etsittävä minibussi, jonka rahastaja huutelee oikean kohteen nimeä. Pisac itsessään on söpö ja hyvin hoidettu, todella pieni kylä, jossa on hieman hippitunnelmaa – muun muassa mainoksia magic mushroom hikeista ja ayahuasca seremonioista. Rauhallisen tunnelman takia olisin hyvin viihtynyt siellä useamman päivän pelkän pikavisiitin sijaan.

Pisacista voi kävellä inkaraunioille todella kaunista patikkareittiä pitkin n. 2-3 tunnissa. Rauniot itsessään eivät minua niin kiinnostaneet, mutta luonto oli upeaa ja kamerallani on nyt noin tuhat kuvaa erilaisista kaktuksista. Pisacista on mainittava myös mitä ihastuttavin pieni hautausmaa. Niin söpöä ja vehreää hautausmaata en ole aiemmin kohdannut.

Yksi Perun valokuvatuimmista kohteista on Vinikunka eli ”rainbow mountain”. Kaikki Perussa alkaa kohtuuttomiin aikoihin, joten kyytimme saapui noutamaan meitä tietysti jo 3 aamulla ja kuljetti meidät parin tunnin päähän lähelle Vinkunkaa. Vuori sijaitsee yli 5000 metrin korkeudessa, joten kävely sinne ei ole mitään lasten leikkiä. Matka ei ole pitkä, mutta jo ensimmäisen loivan mäen jälkeen tuntui kuin kaikki happi maailmasta olisi imetty pois ja keuhkot haukkoisivat tyhjää. Luulen, että tämän raskaampaa kävelyä en ole ennen tehnyt. Sateenkaarivuori itsessään oli ihan valokuvattava, muttei vaikuttavin näkemäni asia.

Pelkän sateenkaarivuoren sijaan suosittelen kaikkia valitsemaan retken, joka tarjoaa mahdollisuuden käydä Valle Rojossa, punaisessa laaksossa. En ole koskaan elämässäni nähnyt tai osannut edes kuvitella mitään sen kaltaista. Kirkkaan punaisia vuoria koristi heleän vihreä kasvusto. Näkymä oli täysin uskomaton, aivan kuin maailma olisi yhtäkkiä unohtanut minkä väristä minkäkin kuuluu olla. Miten maapallolla voi olla jotain tällaista?

Salkantay vaelluksesta Machu Picchulle tulen tekemään oman postauksen, mutta mainittakoon jo ennakkoon, että mitään niin rankkaa ja upeaa en ole aiemmin tehnyt. Perussa on jotain maagista, jota on vaikea selittää. En voi tarpeeksi suositella asian toteamista itse paikan päällä.