Resuinen Santa Marta

Haiseva, jätteiden täyttämä kaupunki

Cartagenasta lähdin työstämään tietäni Karibianmeren rantaa pitkin pohjoiseen. Ensimmäinen pysäkki oli Santa Marta, joka on Kolumbian vanhin edelleen olemassa oleva kaupunki. Ensivaikutelma Santa Martasta ei ollut kovin ruusuinen. Jäteongelma kaupungissa on kammottava, pistävä virtsan lemahdus on alituisena seurana ja kodittomia on huomattavan paljon. Santa Marta taitaa olla myös ensimmäinen paikka, jossa minulle on yritetty myydä kadulla huumeita. Kaupungin pieni ydinkeskusta on hieman miellyttävämpi, mutta kohtuullisen turistinen. Kivoja ravintoloita on paljon, mutta sisäänheittäjiä samaten. Parasta kaupungissa oli eloisat illat, jolloin erilaiset esiintyjät täyttivät aukiot. Todistin muun muassa elämäni ilahduttavinta huilunsoittajaa yhtyeineen ja rannalla taitava calisthenics-porukka teki vaikuttavia temppuja.

Karibianmeren otukset

Santa Martassa ei ole kovin paljon nähtävää, joten isoin syy minulle pysähtyä siellä oli sukellusmahdollisuus. Ja onneksi pysähdyin, sillä yksi suurimmista bucketlist-asioistani toteutui – näin merihevosen! Olin yllättynyt, mites iso merihevonen oli (n. kämmenen pituinen) ja miten hyvin se sulautui ympäristöön. Sitä oli vaikea erottaa vaikka tiesi sen olevan siinä. Koralli alueella ei ole erityisen hyvässä kunnossa eikä merielämä ole yhtä runsasta kuin esimerkiksi Panaman Coiballa, joten jotkut veneellä olivat hieman pettyneitä. Näimme kuitenkin useita kummallisia pikkuotuksia, eli mielestäni sukellus oli todella onnistunut. Ja miten voi olla pettynyt jos näkee merihevosen!?

Hautausmaa ja kuollut diktaattori

Sukeltamisen lisäksi käväisin tietysti jälleen kerran hautausmaalla. Santa Martaan on haudattu todella paljon 16-35 vuotiaana kuolleita, mikä kertoo omaa tarinaansa monista väkivaltaisista kuolemista. Usean haudan päälle oli kirjoitettu nimi ja kuolinaika ainoastaan tussilla. Minkäänlaiseen hautakiveen tai kaiverrukseen ei ole useilla ollut varaa. Normaalisti nautin hautausmaiden rauhallisesta ja ihmisten elämää lämmöllä muistelevasta tunnelmasta, mutta Santa Martan hautausmaalla tuli todella surullinen olo.

Kuolema-teeman parissa jatkoimme myös parin hostellilla tapaamani brittipojan kanssa Quinta de San Pedro Alejandrinossa. Kyseisessä Quintassa Simón Bolívar vietti viimeiset hetkensä. Jokaisessa Etelä-Amerikan maassa olen jossain vaiheessa törmännyt Bolívariin, joka johti Etelä-Amerikan vapautumista Espanjan ikeestä ja on siksi laajalti juhlittu sankari useassa maassa. Tosin vapautumisen jälkeen Bolívar ryhtyi itse diktaattoriksi eli tunteet eivät kaikkialla ole ainoastaan lämpöiset häntä kohtaan. Quintassa oli muun muassa nähtävillä samainen sänky, jossa diktaattori kuoli. Jostain luin, että Bolívarin ruumis siirrettiin lopulta Venezuelaan, mutta sydän jätettiin Santa Martaan. Quinta oli kohtuullisen mielenkiintoinen historiallisesti, mutta myös kaunis alue. Puut olivat täynnä iguaanoja ja yksi niistä jopa putosi lähes päähämme. Luulin, että iguaanat olisivat hieman parempia kiipeilijöitä, mutta niitä tasaiseen tahtiin mätkähteli maahan.

Santa Martaa itsessään en suosittele reissun kohteeksi, mutta se toimii hyvänä ponnahduslautana muille lähialueen kohteille, kuten Mincalle ja Tayronalle, joista kirjoittelen seuraavissa postauksissa.