Täydellinen miniloma Cartagena de Indiasissa

Värikäs, eloisa Cartagena

Aikani Kolumbiassa alkoi hieman epäidyllisesti ruokamyrkytyksen kourissa ja taksimatkan lentokentältä hostellille vietin enimmäkseen oksennuspussin ylle kumartuneena. Siitäkin huolimatta kuumeesta sumeisiin aivoihini rekisteröityi, miten miellyttävältä Cartagena vaikutti – aika hyvin kaupungilta! Kolumbiaan minut veti vaihtoaikainen ystäväni. Vietimme yhdessä hänen ja puolisonsa kanssa mitä mukavimman viikon Cartagenassa ja Isla Rosariolla.

Cartagena on yksi kauneimmista kaupungeista, joissa olen käynyt. Sen siirtomaa-aikainen vanha kaupunki on upea, värikäs ja hyvässä kunnossa pidetty sekä täynnä elämää, mikäli minä en ole paikalla tuomassa sadetta. Ensimmäiset päivät Cartagenassa nimittäin satoi kaatamalla tunti toisensa jälkeen. Paikalliset kaikkialla kummastelivat niin kovaa sadetta tähän aikaan vuodesta, kuulemma täysin ennenkuulumatonta. Niinpä tietysti, heh. Cartagena sijaitsee kaksi metriä merenpinnan yläpuolella (ja mahdollisesti viemäröinnissä on kehitettävää), joten kaupungin kadut tulvivat sateella. Paikoitellen edes jalkakäytävä ei säästynyt tulvalta vaan vedessä oli kahlattava pohjetta myöten.

Viimeistä Cartagenassa vietettyä päivää varten sade oli hellittänyt ja kaupunki pääsi näyttämään paremman puolensa. Joka puolella oli värejä, valoja, tuoksuja ja ääniä. Erilaiset tanssiryhmät esittivät paikallisia tansseja, viehkeää cumbiaa ja energistä mapaléa. Katukauppiaat myivät taidetta, koruja ja katuruokaa. Kuljimme kaupungin kattoterassilta toiselle nauttien toinen toistaan parempia drinkkejä. Kattoterassien riittäessä siirryimme vanhan kaupungin kyljessä sijaitsevaan Getsemaní-naapurustoon, jossa talojen seinät on maalattu täyteen upeita ja värikkäitä graffiteja. Alueella on paljon ravintolota ja baareja ja se herääkin eloon erityisesti iltaisin. Kirkkoaukiolla näimme muun muassa Shakira-imitaation, joka ei tule koskaan poistumaan verkkokalvoiltani. Cartagena on muuta Kolumbiaa kalliimpi ja tasokkaampi kohde ja täydellinen lomakohde muutaman päivän nautiskelulle.

Turismia ja alkuperäisasukkaita Isla Rosariolla

Tarkoituksemme oli mennä Cartagenassa rantafestareille, jotka kuitenkin peruttiin viime hetkellä. Valtio päätti nimittäin yhtäkkiä aloittaa rannan kunnostustyöt välittämättä tilan vuokraajista. Kuulemma Kolumbiassa tällainen on aika tyypillistä ja myös esimerkiksi korruptio rehottaa eikä erilaisia kerättyjä veroja investoida takaisin maan kehittämiseen kuten luvattu. Festarihumun sijaan hyppäsimmekin siis veneeseen, joka ajoi meidät Isla Rosariolle pienelle löhölomalle. Rentoutuminen hyvän ystävän seurassa oli täydellistä hoitoa Panaman aiheuttamalle alakulolle.

Isla Rosario on todella pieni Karibianmeren saari Cartagenan lähistöllä. Saarta reunustavat erilaiset hotellit ja resortit, mutta sen keskustaa asuttaa edelleen alkuperäiskansa. Meri saaren ympärillä on syvän turkoosinsinistä ja sen syvyyksiin kätkeytyy meriluonnonsuojelualue koralleineen. Paratiisirantoja tältä saarelta ei löydy vaan mereen laskeudutaan lähinnä hotellien laitureilta tikkaita pitkin ja aallokko voi ajoittain olla rankka.

Pari päiväämme saarella kului lähinnä laiturilla tai riippumatolla drinkki kädessä loikoillessa sekä vedessä pulikoidessa. Kävimme muun muassa snorklaamassa uponneella lentokoneen hylyllä sekä korallipuutarhassa, jossa paikalliset kasvattavat uutta korallia ja pyrkivät istuttamaan sitä takaisin mereen kuolleen korallin tilalle. Stressaantuessaan (esimerkiksi merien lämpeneisen seurauksena) koralli puskee ulos sen sisällä asustavan symbioottisen levän, jolloin koralli menettää ravinnonlähteensä ja vaalenee. Tilanteen pitkittyessä koralli kuolee kokonaan. Ilmeisesti jotkin yksilöt sietävät muutoksia paremmin, ja näitä yksilöitä koitetaan saaren edustalla kasvattaa ja istuttaa.

Mielenkiintoisinta antia oli käynti saaren keskustassa alkuperäisasukkaiden kylässä, Orikassa. Yksi kylän johtajista meloi meidät sinne puukanootilla mangrovemetsän läpi ja kertoi meille heidän elämästään saarella. Kyläläisten elämä on jatkuvaa kamppailua Kolumbian valtion kanssa oikeudestaan olemassa oloon. Saarelta voisi nimittäin saada hyvät vuokra- ja verorahat, jos sen keskustaa ei niin harmillisesti asuttaisi 800 henkilöä. Omassa yhteisössään heillä on vapaus säätää omat lakinsa ja tämän tekee kylähallitus, johon kuuluu koko kylän täysi-ikäiset asukkaat. Lakien rikkomisesta saa ensimmäisellä kerralla varoituksen, mutta rikoksen toistuessa on kohtalona yhteisöstä karkoitus. Yhteisöön liittyminen ei ole yksinkertaista. Mikäli kylään haluaa muuttaa, käy tie ainoastaan avioliiton kautta. Jopa ulkopuolisia vieraita varten tarvitsee kylähallitukselta luvan.

Oppaamme kertoili, että asukkaiden esi-isät myivät ymmärtämättömyyttään alueita saarelta ulkopuolisille. He eivät ymmärtäneet pinta-alaa vaan ainoastaan puita, joista heidän elinkeinonsa riippui. Niinpä he saattoivat myydä esimerkiksi 5 puuta jollekin, joka ovelana valitsi puut niin, että pinta-ala oli mahdollisimman suuri. Tällaiset kohtaamiset laittavat miettimään, onko OK matkustaa näihin paikkoihin. Toisaalta turismin tuomien rahojen takia alkuperäisasukkaita yritetään ajaa pois saarelta. Toisaalta myös heidän elinkeinonsa riippuu suuresti turisteista. Mitä mieltä olet itse?

Oli surullista nähdä, miten yhteisöllä, joka on niin tiiviisti ollut yhteydessä luontoon, oli niin suuri jäteongelma. Koko kylää ympäröivä luonto oli täynnä jätettä eikä ihmisten asenteiden muuttaminen ole kuulemma helppoa. Sama tuntuu olevan tilanne muuallakin Kolumbiassa sen mukaan, mitä tähän mennessä olen nähnyt.

Sielun ja ruumiin hoitoa

Ihminen on lopulta hyvin yksinkertainen otus. Ensinnäkin, vaikka kuinka monta kertaa toteaa tarvitsevansa tiettyjä asioita hyvinvointiin, unohtaa niistä pitää huolta ja sitten ihmettelee huonoa oloa. Toisekseen, hyvinvointia tukevat asiat ovat usein aika yksinkertaisia – hyvä ruoka, liikunta, lepo ja aurinko. Ystävän kanssa vietettyjen päivien jälkeen otin pitkästä aikaa yksityishuoneen ja vietin kokonaisen päivän itsekseni akkuja lataillen. Illalla vielä kuntoilin, mitä ei tullut Panamassa tehtyä lainkaan. Kas kummaa, tämän jälkeen alkoikin mieli parantua ja matkustaminen taas maistua!