Yö riippumatossa Tayronan kansallispuistossa

Suosiostaan kärsinyt Tayrona

Yksi Kolumbian rannikon suurimmista turistikohteista on kaunis Tayronan kansallispuisto. Puistosta löytyy pari viidakkopolkua, joita pitkin pääsee usealle erilaiselle perättäiselle rannalle. Paikka on kaunis, mutta hinta-laatusuhde jäi huonoksi enkä välttämättä suosittelisi tätä muille – ainakaan tammikuussa kun paikallisilla on lomaa.

Olin jo etukäteen lukenut, että Tayronan rannat saattavat päivällä olla hyvinkin täynnä, joten puistoon kannattaa jäädä yöksi nauttimaan rauhasta. Niinpä varasin El Zaino -sisäänkäynnin luota tiskiltä itselleni yöpaikan riippumatossa rannalla sijaitsevassa katoksessa. Yö kustansi hulppeat 60 000 pesoa eli 15 euroa. Kolumbiassa 15 euroa on riippumatosta aikamoinen hinta, kun hostellista saa sängyn ja aamiaisen puolella siitä. Myös sisäänpääsystä pakollisine vakuutuksineen tuli maksaa 25 euroa.

Sisäänpääsyn ja lyhyen colectivo-ajomatkan jälkeen alkoi parin tunnin kävely päärannalle, Cabo San Juanille, jossa myös majoitukseni sijaitsi. Kävelyreitti oli hyvin vilkas ja huonosti kohdellut hevoset kyydittivät matkalaisia rannalle. Reitti oli isoilta osin laudoitettu, joskin laudat olivat kammottavassa kunnossa ja kävely polulla olisi ollut mukavampaa. Sisäänpääsystä pulitetut rahat eivät taida päätyä ainakaan puiston kunnossapitoon.

Itse Cabo San Juanin ranta on todella valokuvauksellinen, mutta rehellisesti näyttää kameralla hienommalta kuin paikan päällä. Ranta on todella turistinen ja täynnä äänekkäitä päiväretkeläisiä, joten sen kauneudesta on hieman vaikea päästä nauttimaan. Parasta antia rannalla oli ravintolan ilmiömäisen herkulliset mehut! Niin hyvää passionhedelmämehua ei voi edes kuvitella.

Illan tullen odotin, että puisto rauhoittuisi kunnolla. Yöpyminen alkaa olla kuitenkin niin suosittua, että varsinaista rauhaa ei silloinkaan saanut. Auringonlaskun (sekä -nousun) tullen suuri ihmismassa kerääntyi yösijalleni, näköalapaikalle, valokuvaamaan pitkäksi toviksi.

Odotin ensimmäistä yöpymistäni riippumatossa jännittyneen innostuneena. Kävin riippumattoon köllimään ja tuijottelin täysikuuta niin kauan, että silmät eivät pysyneet enää auki vaan nukahdin ihanaan aaltojen kohinaan. Ilman yöllistä jäätymistä kokemus olisi ollut täydellisen idyllinen. Tuulisella näköalapaikalla auringonnousuun havahtuminen oli erittäin tervetullutta. Auringon noustua kunnolla nukuin elämäni miellyttävimmät aamu-unet riippumaton heijattavana.

Aamun rauhaa ja kaunis viidakkovaellus

Aamulla pääsin hieman kiinni siihen, miten upeaa Tayronassa on ollut ennen turistimassoja. Jopa Cabo San Juanin rannalla sai loikoilla vain muutama ihminen seuranaan. Kymmenen aikoihin päiväturistit alkoivat saapua, jolloin oli hyvä aika jatkaa matkaa. Päätin poistua puistosta eri reittiä kun tulin eli Calabazo-sisäänkäynnin kautta. Jälleen kerran patikan rankkuus pääsi yllättämään, sillä olen ikuinen aika- ja matkaoptimisti. Ajattelin, että matka olisi samaa tasoa kuin tulomatka, mutta reitti kulkikin jyrkkää viidakkopolkua kukkulan yli. Yllättävästä vaativuudestaan huolimatta tämä kävely oli suosikkiosani koko Tayronan käyntiä. Luonto oli todella kaunista, muita ihmisiä oli aika vähän ja onnistuin jopa näkemään apinoita sekä joitakin hassun näköisiä lintuja.

Ajatukseni oli kävellä katsastamaan vielä Playa Brava, mutta kroppani ei enää antanut periksi muutaman tunnin kiertoreitille. Suuntasin uloskäyntiä kohden ja matkanvarrelta löysin jälleen kuin taivaan lahjana hikisen teinin mopon selässä, toisinsanoen mopotaksin. Tämä pelastajani kyyditti minut pienen tinkaamisen jälkeen koko matkan tietä pitkin takaisin El Zaino -sisäänkäynnille. Tällä kertaa mopokuski jopa pysäytti kaverinsa, jolta sain kypärän päähäni. Ja minä hyvittelin Mincan mopokarmaa maksamalla hieman extraa sovitun päälle.

Oman käyntini jälkeen kuulin muilta, että paras tapa käydä Tayronassa on mennä sisään Calabazon kautta, yöpyä rauhallisella Playa Bravalla ja seuraavana päivänä kävellä ulos El Zainon kautta. Tyronan reissua suunnittelevien kannattaa ehkä kokeilla tätä vaihtoehtoa!